tiistai 16. helmikuuta 2016

Eurosonic Noorderslag 2016. Day 4!

Eurosonic Noorderslagin neljäs päivä on oikeastaan nimeltään pelkkä Noorderslag ja se on omistettu pelkästään hollantilaiselle musiikille. Toisin kun Eurosonicin muut päivät, Noorderslag järjestetään yhdessä paikassa, konserttitalo De Oosterpoort:ssa. Sen verran hieno konserttitalo Groningenissa on, että jäi lähinnä ihmetyttämään, miksi kyseisessä rakennuksessa ei järjestetä enemmän myös Eurosonicin keikkoja.

Lauantaina skipattiin päiväkeikat, jotta päästiin shoppailemaan. Samaan hengenvetoon on todettava, että löydettiin myös reissun paras ravintola! Vaikka tää on musiikkiblogi, nyt tulee ruokakuvia! Koko reissun ajan etsittiin "paikallista" ruokaa tarjoavaa ravintolaa, mutta nälissään usein jouduimme tyytymään burgeri-paikkoihin yms. ruokaan jota saa mistä vain. Kunnes tuli lauantai ja ruokapaikkaa etsiessä vaelleltiin vähän pidempään. Erään pienen ravintolan edessä tutkittiin hollannin kielistä ruokalistaa ja melkein jo käänyttiin jatkamaan matkaa. Ruokalistassa luki kuitenkin, että sisältä löytyy myös englannin kielinen menu, joten lähdettiin tarkistamaan. Paikassa tuntui olevan pöytävarauksia, mutta onnistuimme saamaan paikat kahdelle.

Ruokalistalta löytyi menu, joka sisälsi maistelualkupalat, yhden valinnaisen pääruuan ja maistelujälkiruuat. Tää kaikki maksoi 20e/hlö?! Pakkohan se oli ottaa ja tällaisia herkkuja sieltä tuli!

Alkupalat kahdelle
Pääruoka oli lihapulla ja jotain hollantilaista perinneruokaa...

Jälkiruuat kahdelle
On pakko todeta, etten ole ikinä eläissäni syönyt niin hyvää suklaakakkua kuin tuo jälkiruuan laavakakku oli. Jos ikinä vierailet Groningenissa, vieraile tässä ravintolassa!

Mutta asiaan, eli musiikkiin! De Oosterpoort oli tosiaan paikkana hieno, mutta alkuun kieltämättä hieman sokkeloinen, joten ensimmäiselle keikalle saavuttiin kun keikka oli jo alkanut.

HAEVN on Amsterdamilainen yhtye jonka elokuvamaiset melodiat ovat saaneet huomiota, kun Volvo käytti heidän biisiään mainoksessaan. HAEVN kuuluu siihen sarjaan, jota suosittelisin taustaksi rauhalliselle sunnuntaibrunssille. Keikka katseltiin vähän kaukaa, joten tunnelma jäi vähän valjuksi.

HAEVN

HAEVN
Lauantain esiintyjälistassa löytyi myös perjantaina nähty Causes, jonka olisin ihan hyvin voinut käydä katsomassa vaikka uudelleen. Aikataulun päällekkäisyyksien takia seuraava keikka katsottiin kuitenkin The Brahmsilta.

The Brahms on indiepop-yhtye josta jo ennakkokuuntelussa sain hyvin vahvat Satellite Stories-vibat, varsinkin sinkkubiisistä Golden. Ei ehkä livenä ihan Satellite Storiesin veroinen, mutta yleisö tuntui tykkäävän.

The Brahms
Koska hollantilaiseen musiikkiin ei loppujen lopuksi tullut tutustutta tarpeeksi ennakkoon, oli lauantai-illalle myös hetkiä kun ei esiintyjistä ollut mitään ennakkotietoa. The Brahmsin jälkeen tällainen hetki oli ja täysin genren perusteella valittiin hollantilaista hiphoppia. Dazzled Sticks esiintyi heti viereisessä salissa ja tuntui vetävän yleisöä paikalle. Hyvältähän kokoonpano myös kuulosti, mutta valitettavasti rap-musiikissa lyriikat on niin suuressa osassa kuuntelunautintoa, ettei tuo hollanninkielinen tuontanto oikein avautunut.

Dazzled Sticks
Seuraavaksi olin ruksinut aikataulusta kaksi peräkkäistä electrokeikkaa samasta salista. Ensimmäisenä vuoron sai electropop-duo Klyne. Aika perus electropoppia duolta kuultiin eikä rehellisesti sanottuna erityisen paljon keikka mieleen jäänyt. Tässä vaiheessa iltaa tais loppua joko akku tai turnauskestävyys loppui, sillä keikkakuvat illan viimeisistä jäi ottamatta!

Klynen jälkeen samassa salissa aloitti niin ikään electroa soittanut kokoonpano Keljet. Huomattavasti disco-vivahteisempi Keljet oli selkeästi tanssillisempaa materiaalia ja suosittelisinkin tanssipaikkojen dj:tä tutustumaan tämän yhtyeen tuotantoon. Jos omat jalat eivät olisi olleet neljän päivän keikkojen kiertelystä aivan muusia, olisi Keljetin musiikki mennyt vahvasti jalan alle! Keljetillä oli kaks aivan mieletöntä laulajaa, mutta jälkikäteen kallistun kyllä naislaulajan soundin olleen parempi.

Illan ja festareiden viimeinen artisti valikoitui täysin genren perusteella, kun De Oosterpoortin Kleine Zaalissa (pienessä salissa?!) aloitti alunperin Surinamesta kotoisin oleva, mutta nyttemmin Hollannissa vaikuttava reggae-artisti Kenny B. Reggae on siitä kyllä mahtava tyylilaji, ettei siitä kyllä tarvi mitään ymmärtää ja fiilis voi silti olla hyvä! Muu yleisö tuntui tuntevan lyriikat paremminkin, sillä sen verran yhteislauluksi suuri osa keikasta meni.

Noin hyvän fiiliksen keikkaan oli kyllä mukava lopettaa upeat festarit! Ensi vuonna uudestaan!

--------------------
In english...

Found maybe the best restaurant in Groningen!

HAEVN: Easy listening electro. Good for easy sunday mornings!

The Brahms: Strong Satellite Stories-vibes. Not as good live as they are but audience liked.

Dazzled Sticks: Hiphop is better when you understand lyrics so this time didn't quite hit me.

Klyne: Basic electropop. Nice, but not memorable.

Keljet: Much better electro. Wanted to dance, but my feet hurt too much. Liked more female singer.

Kenny B: Nice reggae sounds, just didn't understand much of the lyrics.

Coming back for Eurosonic Noorderslag 2017!
--------------------
-Tiina





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti