tiistai 16. heinäkuuta 2019

Qstock-tärpit 2019


Olen jälleen poiminut suositukset Qstock-viikonlopun varalle. Jos et siis tiedä mitä käydä katsomassa, olen poiminut muutaman varman tärpin hyvän festariviikonlopun varalle!

Perjantaina Qstockiin kannattaa ehtiä jo starttiin, sillä Kaleva-lavan korkkaa Samuli Putro. Talven Pienet rukoukset-levynjulkkarikiertue oli niin pelkistetty ja intiimi, että on mahtavaa päästä katsomaan miten tuo pieneen tilaan täydellisesti sopinut setti on muuttunut kesän isoille lavoille.

Ainakin Provinssi antoi tästä jo lupauksia, sillä Herätyskokous-nimellä kulkenut keikka oli huomattavasti talven levynjulkkaria jo isompi.


Perjantain aikataulusta löytyy kestosuosikkina Pariisin kevät. Jos kuitenkin Pariisin kevään haluat skipata, löytyy Oulu-lavalta katsastamisen arvoinen kokoonpano: Peltokurki.

Ensimmäinen kosketus bändiin oli Oulun musiikkivideo-festivaaleilla, jossa Peltokurjen Musta koira musavideo palkittiin Post-pumpeli-palkinnolla.


Toinen Oulu-lavan suositus tulee heti samalle päivälle. Freestyle-räpin parissakin paljon esiintynyt Jokrates oli mulle tuttu kasvo jo yhteisten tuttujen myötä, mutta viimeistään Älä mene pois-kappale sai kiinnittämään huomiota miehen musajuttuihin. Vaikuttava kappale ja video!



Jos perjantaina illemmalla kaipaat JVG:n bileräpille rauhallisempaa korvaajaa, suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan Asan & Bandin. Talven kaks keikkaa on vakuuttanu chillistä meiningistä, runoista, mutta myös hiteistä vuosien varrelta ihan Avaimen ajoilta saakka.


Tämän vuoden pääesiintyjät on molempina niin kovat, ettei voi jättää mainitsematta tärpeistä. Varsinkin The Offspring vetää sellasen nostalgiahittikimaran keikoillaan, ettei voi jättää ketään kylmäksi. Kaks keikkaa tältä pumpulta nähneenä, uskon että tää keikka sytyttää Qstock-yleisön pääesiintyjän vaatimalla tavalla.


Lauantai starttaa myös Qstockissa niin älyttömän kovilla nimillä, että suosittelen saapumaan festarialueelle heti 12.30. Päälavan puolella nähdään uudistunut Chisu ja samaan aikaan Rytmirannalla yks tän hetken kovimmista suomalaisista räppinimistä: Gettomasa.

Oma valinta tulee kallistumaan Gettomasan puolelle, sillä sen verran vakuuttavaa kampetta mieheltä on tälle keväälle tullut ulos. Lisäksi räppäri veti Provinssissa telttalavan niin täyteen, ettei mulla ollu mitään asiaa näkö- tai edes kuuloetäisyydelle lavasta.




Gettomasan jälkeen Koomalavan puolella täytyy tsekata Mouhous. Pikkuhiljaa radioaalloille löytänyt kokoonpano tuottaa niin monipuolista settiä, että pakko lähtä katsomaan mitä miehiä nää nyt oikeen on. Jo kaks alla olevaa videopoimintaa kertoo, miten erilaista matskua Mouhousilta voi tulla.


Suurin yllätys Qstockin artistivalikoimassa itselle oli Sirkusteltassa esiintyvä upeaääninen suomalaisartisti Lxandra. Näin Lxandan ensimmäisen kerran Eurosonicissa ja myöhemmin viime kesän Flow:ssa. Music Moves Europe Talent Awardsissa (European Border Breakers Awardsin korvannut gaala) Lxandra palkittiin toisena pop-kategoriassa Bishop Briggsin kanssa ja myöhemmin Lxandra lämppäsi mm. tän hetken supertähti Dua Lipaa.

Tää ääni on ehdottomasti kuultava livenä!



Suurin ongelma Qstockin aikataulutuksen kanssa tulee lauantaina 20:30 kun lavat valtaavat yhtäaikaa Apulanta, Olavi Uusivirta ja viimeistä kesää festarilavoille nouseva Ricky-Tick Big Band ja Julkinen sana. Jokainen näistä kokoonpanoista vetää sen verran hyvää livesettiä, etten haluaisi missata näistä ketään. Lisäksi Provinssissa nähty Apulannan "Nu Metal"-setti on parasta liveApulantaa aikoihin.

Ja sit siihen lauantain pääesiintyjään.

En erityisen paljon kiinnittänyt huomiota Jared Letoon näyttelijän uran alussa. Kun Thirty Seconds to Mars perustettiin, ajattelin et "taas siellä joku näyttelijä on päättänyt ruveta laulamaan".

Kunnes kuulin kappaleen The Kill. Kyseinen kappale on ehkä täydellinen poprock-kappale ja kestää aikaa ja kuuntelukertoja ihan käsittämättömän hyvin.


Tuon biisin jälkeen en epäillyt hetkeäkään etteikö Jared Letosta olisi rockyhtyeen keulakuvaksi. En silti tunnustaudu erityisen suureksi faniksi Jaredin tai bändin suhteen vaikka useampi uskottava rock-ralli yhtyeeltä on tuo biisin lisäksi tullutkin.

Miksi sitten suosittelen tsekkaamaan bändin livenä?

Oon nähnyt Thirty Seconds to Marsin kahdesti livenä. Vaikka Jared Letoa ei sen kummemmin fanittaisi, on miehellä ihan älytön lavakarisma, joka tarttuu yleisössä myös niihin, jotka eivät fanita. Jared ottaa yleisönsä eikä keikan jälkeen tule enää ihmeteltyä yhtään, miks mm. Qstockin mainosvideossa Thirty Seconds to Marsin kohdalla luki teksti "This is cult", sillä sellaiseen hurmokseen bändi yleisönsä saa.

Sen lisäksi, että bändi keulahahmoineen osaa ottaa yleisönsä, on Thirty Seconds to Marsin musiikki stadion poprockia parhaimmillaan yleisön laulatukseen. Näiden melodioiden tahtiin saatat löytää itsesikin laulamasta Kuusisaaren kesäyössä.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Provinssi 2019

Festarikausi korkattu!

27.-29.6.2019 vietettiin Seinäjoella ihmisten juhlaa eli tuttavallisemmin Provinssia. Provinssista on viime vuosina muodostunut mun lempifestari ja hassua kyllä, Provinssi alkoi kivuta lempifestariksi siinä vaiheessa kun majoituin eka kerran Camp Provinssiin. Nyt neljä vuotta putkeen telttamajoitusta Camp Provinssissa on sisältänyt parhaita festarireissuja ikinä. Tottakai suurin kiitos tästä menee omalle festariporukalle (tiedätte kyllä ketä olette), mutta myös muiden festareiden leirintäalueita kiertäneenä, voin todeta Camp Provinssin olevan kevyesti Suomen tasokkain festarileirintä.

Camp Provinssista kertonee parhaiten se, että siellä majoittuessani, olen nähnyt vähemmän haluamiani keikkoja, mitä muualla majoittuessta tai muilla festareilla. Miksikö? Ihan vaan siksi, et Camp Provinssissa on ollut liian hauskaa ja puolet artisteista on siinä ajassa unohtunut.

Viime vuosina omalla porukalla on perinteeksi muodostunut Provinssiin lähtö jo keskiviikkona parempien telttapaikkojen perässä. Myös tänä vuonna reissu starttasi keskiviikkona, mutta illan sateisen sään vuoksi mentiin vielä ke-to yöksi lähikuntaan sisämajoitukseen. Aamulla oltiinkin sit Camp Provinssin porteilla jo ennen aamu kahdeksaa.

Reissun ensimmäisenä keikkana tuli katsastettua Alma. Yllätyin siitä, että Alman keikkaslotti oli avata päälava jo klo 16. Rehellisesti sanottuna Alman paikka olisi mielestäni myöhemmin, sillä tän tyylilajin musa vaan toimii paremmin kun väkeä on enemmän ja bileet paremmat. Aikaisesta ajankohdasta ja vielä suht pienestä yleisömäärästä huolimatta meno näytti olevan lavan edustalla kova.

Yks eniten odottamistani keikoista oli brittiläinen YUNGBLUD. Vaikka Yungblud vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa, itse olin nähnyt mieheltä jo kaks keikkaa Eurosonicissa (samalla reissulla tosin) ja odotukset keikalta oli suuret. Yungblud on mielettömän energinen live-esiintyjä ja kaikista rockmaneereistaan huolimatta erittäin viihdyttävää katsottavaa.

Teltassa esiintynyt Yungblud sai kyllä otettua yleisönsä ja reissun ensimmäinen pitti tuli todistettua. Itsehän olin tehnyt totaalisen rookie mistaken ja lähtenyt Yungbludin keikalle mekossa ja sandaaleissa. 15 years of festival life and still can't do this right!

Vaikka rakastan Yungbludin rockmeininkiä, oma kohokohta keikalle oli upea slovari Polygraph Eyes.  Tuo seksuaalisesta häirinnästä inspiraation saanut kappale sai jälleen tipan linssiin ainakin allekirjoittaneelle.

Ihana Yungblud ilmoitti keikan päätteeksi tapaavansa faneja lavan edustalla muutama minuutti keikan jälkeen, joten tämäkin fanityttö jäi odottamaan toista yhteiskuvaa artistin kanssa. (Eka tuli otettua jo Hollannissa)






Yungbludin keikalta leirintää kohti kävellessä tuli tsekattua biisin verran kun päälavalla esiintyi Anne-Marie. Kyseinen artisti olisi kyl ansainnut pidemmänkin tsekkauksen, mutta Yungbludin haipissa radiopop ei oikeen fiilikseen istunut. Tästä syystä takaisin leirintään.

Seuraavaksi alueelle siirryttiin kun päälavalla aloitti yhdysvaltalais-irkkulainen Flogging Molly. En tiedä mikä siinä on, mutta suomalaiset tuntuvat olevan jotain sukulaissieluja irlantilaisten kanssa, sillä sellaista meininkiä ei koskaan nää Suomessa kuin tämän kelttipunk-ikonin keikoilla. Letkajenkka-jonot kiemurtelevat pitkin yleisöä ja nekin, jotka ei jonoon mukaan lähde, tanssivat varmasti. Eihän näiden keikalla varmaan paikallaan voi seistäkään.

Flogging Mollyn jälkeen Woodland-stagella aloittelikin Suomimusan ikoni: Ismo Alanko. Toukokuussa uuden levyn julkaissut Alanko veti kappaleita niin uudelta levyltää kuin vanhoja klassikoita aina Taiteilijaelämään asti. Uuden levyn biiseistä parhaiten toimi mielestäni levyn nimifraasin "Minä halusin olla niin kuin Beethoven" sisältänyt Nuorena Nukkuneet.

Ensimmäisen päivän artisteista toinen odottamistani keikoista oli brittiäinen Bring Me The Horizon. Yhtyeen piti esiintyä Provinssissa jo 2016, mutta bändi joutui peruuttamaan koko kiertueensa laulaja Oliver Sykesin menetettyä äänensä ja jouduttuaan laulukieltoon.

Itse näin BMTH:n edellisen kerran 2013 Oulun Teatrialla, mutta tuolloin bändi oli vielä huomattavasti "pienempi" nimi. Tällä hetkellä Provinssin päälavan paikka on ehdottomasti jo ansaittu.

BMHT julkaisi tammikuussa 2019 uuden albumin Amo, joka ei kahdella ensi kuuntelulla kolahtanut omaan makuun oikein ollenkaan. Tyyli oli mielestäni liian vahvasti muuttunut edellisestä albumista ja vielä vanhempaan materiaaliin verrattuna tuntui aivan liian popilta tämän kaltaiselle metalcore bändille. Livenä Provinssin päälavalla uus levy kolahtikin allekirjoittaneeseen ihan uudella levelillä ja on soinut omissa luureissa lähes taukoamatta Provinssista lähtien.

Vaikka uusi levy toimi lavalla erinomaisesti, ei ollut yllätys että keikan päätösbiisiksi oli valikoitunut fanien odottama Throne. Jos ei jo useampi biisi ennen tätä, viimeistään Throne sai yleisön huutamaan ja laulamaan täysillä mukana.

Erikoisinta Bring Me The Horizonin keikassa oli jälkipuinti. Kuulin niin festarialueella kuin somessakin kommentteja, jossa väitettiin BMTH:n vetäneen playbackina. Itse totesin kuitenkin jo keikan alussa laulaja Oliver Sykesillä olleen ongelmia mikrofonin lähettimen kanssa ja muutaman kerran ääni tuntui häipyvän kokonaan solistin mikistä. Toki BMTH käyttää liveshowssaan myös taustanauhoja myös muiden bändin jäsenten laulaessa, joten onhan se voinut jonkun silmiin näyttää playbackilta, mutten omien havaintojen perusteella usko tähän hetkeäkään.



Illan suunnitelmissa oli tsekata vielä Woodland Stagen Pariisin Kevät sekä päälavan Mackemore. Jo ensimmäisenä iltana turnauskestävyys oli kuitenkin niin lopussa, että jätin Pariisin Kevään keikan puolivälissä ja lähdin nukkumaan.

Perjantaina alueella olisi ollut jo iltapäivästä vaikka mitä nähtävää, mutta leirintäalueella viihtyessä festarialueelle tuli päästyä ensimmäisen kerran vasta alkuillasta. Klo 19.00, 19.15 ja 19.30 oli alkamassa niin monta päällekkäistä kiinnostavaa keikkaa, että lähdin tsekkaamaan mihin mahtuu. Juuri kun leirinnästä tullessa olin ohittamassa Radio Helsinki Stagea, klo 19.00 aloittanut Vilma Alina veti upeaa Palasina-kappalettaan jota pysähdyin kuuntelmaan. Biisi toimi upeasti livenä ja sai paikalle saapuneen yleisön laulamaan mukana.

Tuon biisin jälkeen yritin löytää tieni Carlings Stagen telttaan, mutta perjantaina ennätysyleisön keränneen Provinssin alue oli niin täynnä jengiä tuohon aikaan, ettei mulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä katsomaan teltassa esiintynyttä Gettomasaa. Lopulta päädyin Woodlandstagen alueelle, josta katselin osan CMX:n keikasta kauempaa.

Loput perjantain Must see-esiintyjistä löytyikin sit päälavalta. Muutama viikko ennen Provinssia uuden Make Nu Metal Great Again-EP:n julkaissut Apulanta istui illan pääesiintyjäkaartiin täydellisesti, kun perässä olivat tulossa Cypress Hill sekä Limp Bizkit.

Apulannan lavalook oli kuin suoraan "Party like it's 2000"-teemabileistä ja lavalla nähtiinkin jotain sellaista, mitä en ole 20 vuoden aikana Apulannan keikoilla todistanut: "Skrätsäävä" DJ! Vanhemmatkin Apulanta-kappaleet oli sovitettu Nu Metal-henkiseksi ja tällainen Apulanta toimi kyllä omalla kohdalla täysin, sillä mieleen tuli 2000-luvun alun Plastik-albumi ja Maanantai-sinkun B-puolet.


Cypress Hillin kappaleita kuultiin livenä Provinssissa jo viime vuonna, kun kyseisesn kokoonpanon jäsenistä Public Enemyn ja Rage Against the Machinen jäsenien kanssa koottu superbändi Prophets of Rage esiintyi Provinssin päälavalla. Bileet oli tuolloin aivan järjettömät sillä kokoonpanon omien biisien lisäksi, bändi soitti kaikkien jäsenyhtyeiden kappaleita ja tuolloin Cypress Hill hitit toimivat kuin häkä. Melkoiset bileet saatiin aikaiseksi tälläkin kertaa ja jengi pomppi mukana alusta asti.


Omalla kohdalla festareiden odotetuin oli ehdottomasti Limp Bizkit. Siitäkin huolimatta, että Cypress Hill veti erittäin hyvän keikan, keikka pääsi unohtumana välittömästi Limp Bizkitin astellessa lavalle.

En varsinaisesti voi sanoa "fanittaneeni" Limp Bizkitiä, enhän omista ainuttakaan levyäkään, mutta koska Limp Bizkitin suurin suosio osuu ajalle kun olin 14-15 vuotias, bändiä on tullut kuunneltua erittäin paljon. Keikalta oli odotettavissa siis mieletön memory lane.

Keikan aikana ja myöhemmin keikan jälkeen kuulin paljon kommentteja siitä, kuinka bändi oli jättänyt yleisöä kylmäksi koska "eihän ne soittanu ku pari biisiä". Toki reilu tunnin slottiin biisejä olisi mahtunut enemmänkin, mutta henkilökohtaisesti keikka olisi jättänyt kylmemmäksi, jos bändi olisi tullut "vain vetämään biisejä" eikä olisi vuorovaikuttanut yleisön kanssa mitenkään. Omasta mielestäni keikka oli juuri siksi erittäin viihdyttävä, että sekä nokkamies Fred Durst että kitaristi Wes Borland juttelivat sekä yleisölle että keskenään.

Lisää viihdettä keikkaan saatiin erään fanin päästessä esittämään Full Nelson Durstin ja muun yhtyeen kanssa. Kyseinen jäbä veti esiintymisen kyl täysin kotiin eikä jättänyt yleisö sen kylmemmäksi kuin bändikään. Myös Fred Durstin sekä Wes Borlandin vierailut yleisömeren eturivissä ja jälkimmäisen käynti jopa yleisön joukossa lämmitti kyl lavan edustalla bailannutta joukkoa niin, ettei tylsästä keikasta voi puhua ainakaan ne, jotka äänimiehen ja lavan väliin olivat paikkansa löytäneet.

Omalla kohdalla Limp Bizkit nousi ehdottomasti festarin kohokohdaksi vaikka nostalgiasyyt varmasti nostivat keikan arvoa enemmän kuin ikinä myöntäisin.

Erityispisteet Limp Bizkitille on annettava myös biisistä millä poistuivat lavalta. Simple Mindsin Don't You (Forget about me):ssä oli kyllä tiettyä ironiaa, sillä itsekään en tiennyt bändin olevan edelleen olemassa ennen kuin Provinssi julkaisi esiintyjiään.



Omalla kohdalla Provinssin lauantain voi varmaan merkitä historian kirjoihin sillä, että näin harvinaisen vähän bändejä/artisteja. Siitä huolimatta pakko nostaa hattua koko omalle festariseurueelle siitä, että selvittiin päivän ensimmäiselle keikalle jo klo 13.30!

En tiedä onko Samuli Putro viitannut keikkansa nimellä Herätyskokous juuri tuohon keikan aikaiseen ajankohtaan vai uuden Pienet Rukoukset-levyn teemaan, mutta kolmannen festaripäivän "aamuna" se tuntui vähän vittuilulta.

Keikka itsessään sopi tuohon teemaa erittäin hyvin, sillä lavalook niin artistin itsensä, kuin mukana olleen kuoronkin osalta oli saanut selvästi vaikutteita hengellisistä teemoista. Tänä vuonna Putron vanhojenkin biisien sovitukset ovat olleet erilaisia, mihin on bändikokoonpanoilla tottunut, mutta omalla tavallaan erittäin toimivia.

Seuraavan kerran festarialueelle siirryttiin ohjeisohjelmaa varten ku frendit halus ehdottomasti testata bissejoogan. Oma kroppa oli tässä vaiheessa festaria jo niin jumissa ettei edes jooga olis pelastanu, mut hauskaa tuo bissejooga oli sivusta seurattunakin.

Itse tulin paikalle vähän sillä varjolla, että kyseisen anniskelualueen lavalla oli aloittamassa Gasellit. Keikka tuli katseltua vähän kauempaa, mut sen verran hyvä meininki Gaselleilla lavalla on, että sopii myös "taustamusiikiksi" yleiseen hengailuun kauempana lavalta.

Jos edellisen illan Limp Bizkit vei 2000-luvun alun memory lanelle, niin saman teki myös lauantain päälavan toiseksi viimeinen esiintyjä: Papa Roach. Myös tämän bändin kohdalla piti keikan julkistettua miettiä, et vieläkö nää on olemassa, mut julkaisujen perusteella bändi näyttää olevan huomattavasti Limp Bizkitiä aktiivisempi myös 2010 luvulla ja uusin julkaisu onkin tältä vuodelta. Myös uuden levyn materiaali kuulosti erittäin kovalta kamalta ja näyttää siltä, että Papa Roach täytyy ottaa kuunteluun myös näin 18 vuotta myöhemmin!

Papa Roachin ei pitänyt alunperin esiintyä Provinssissa vaan tuolla ohjelmapaikalla olisi pitänyt olla Prodigy. Laulaja Keith Flintin tehtyä alkuvuodesta itsemurhan, bändi kuitenkin peruutti luonnollisesti kaikki tulevat keikkansa. Papa Roach otti keikallaan huomioon tämän seikan ja laulaja Jacoby Shaddix halusikin muistaa niin Keith Flintiä kuin myös viimeisen parin vuoden aikana niin ikään itsemurhan tehneitä Chester Benningtonia ja Chris Cornellia. Kunnioittaakseen Provinssiin alunperin buukattua Prodigyä, Papa Roach veti Prodigyn hittibiisin Firestarter ja sai Provinssiyleisön kyllä täysillä mukaan.






Provinssi 2019 päälavan sinetöi lauantai-iltana itseoikeutetusti JVG. Tän hetken suomalaisista artisteista suurimpia päälavabileitä järjestää tänä kesänä JVG. Meininki on alusta asti kova ja suurin osa yleisöstä tuntuu osaavan biisin kuin biisin sanat ulkoa alusta loppuun asti, oli kyseessä sitten vanhat hitit tai uuden levyn biisit. Oma porukka jätti tällä kertaa JVG-keikan puolivälissä, sillä kiinnosti tsekata vielä Camp Provinssin touhuteltan Silent Disco, joka tänä vuonna harmiksemme loppuikin jo kolmelta yöllä! Toivottavasti tähän tulee parannusta ensi vuoteen ja myös viimeisenä iltana bileet jatkuu neljään.

Soundi uutisoi Provinssin jo buukanneen ensi kesän pääesiintyjän. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä ensi vuosi tuo Provinssiin, mutta eiköhän ne liput tule hankittua taas jo tän vuoden puolella, ellei vihdoin unelma kävisi toteen ja ensi vuonna samaan aikaan rokkaisinkin Glastonburyssä.