maanantai 6. toukokuuta 2019

Uusia areenoita ja hyppyjä yli genrerajojen

Kevät on edennyt pitkälle sitten edellisen blogipostauksen. Hiljaisuutta blogissa on riittänyt kahdestakin syystä: Keikkakevät on ollut allekirjoittaneelle harvinaisen hiljainen, mutta myös blogin lukijamäärien väheneminen on saanut miettimään formaattia uusiksi.

Päässä on pyörinyt vaihtoehtoina vlog ja podcast, mutta varsinkin jälkimmäisen kohdalla itselle rakas keikkakuvaaminen jäisi vähemmälle. Entä sit instagramin aktivoiminen ja podcast? Mielelläni ottaisin vastaan kommentteja mikä formaatti toimisi just sulle.

Joka tapauksessa, toistaiseksi mennään blogin puolella, mutta vähän uusitulla konseptilla. Jokainen keikka ei välttämättä saa enää omaa postausta, ellei keikalta löydy reilummin hyviä kuvia, vaan pistetään muutama keikka nippuun aina samaan postaukseen.

Vaikka keikkakevät on ollut normaalia hiljaisempi, on keikkoja silti tullut nähtyä. Musagenreistä on hypitty toiseen parhaimmillaan jopa saman viikon aikana, mutta on myös tutustuttu Oulun uusiin keikkapaikkoihin.

Hollannin jälkeen ensimmäinen keikka Oulussa, olikin uudella areenalla, eli uudella Club Teatrialla. Sain mahdollisuuden tutustua uuteen Teatriaan VIP-lippujen kera Tungevaag&Raabanin keikalla. Useamman vuoden tauon jälkeen paluu Teatrialle oli mulle kuin olisin kotiin tullut, sillä tajusin välittömästi juuri tätä kaivanneeni Ouluun. Iso tila, korkea lava, kakkoskerroksen hyvällä lavanäkyvyydellä varustettu VIP-tila, hemmetin toimiva isoilla narikkatiloilla varustettu sisäänpääsy ja reilusti myyntipisteitä. Tämä kaikki on puuttunut Oulusta jo vuosia ja tästä syystä varsinkin isommat ulkomaalaisnimet ovat loistaneet poissaolollaan Oulun keikkakartalta.

Uus Teatria pistettiin pystyyn vauhdilla viime syksynä, joten tämän talven ja kevään keikkamarkkinoille tila oli auttamattomasti liian myöhässä, mutta uskon että tuon kapasiteetin keikkapaikkaan tullaan saamaan vielä isoja nimiä.

Tungevaag&Raaban tuntui omassa kuplassani olevan nimeltä monelle todella vieras, vaikka tänä kesänä Weekend-festareillakin esiintyvä kaksikko on tuottanut useita Suomenkin kanavilla soivia radiohittejä. Useampi omista kavereista väitti ettei oo ikinä kaksikosta kuullutkaan, ennen kuin muutaman biisin pisti Spotifystä soimaan. Tämän jälkeen kommentit olivatkin "AI ONKS TÄÄ MUKA OULUSSA KEIKALLA?!"

Ikävä kyllä, ilmeisen moni muukin oululainen oli pihalla kyseisen kaksikon tuotannosta, sillä harmittavan tyhjäksi Teatria tuona iltana jäi. Kyseinen musagenre kuitenkin toimii noin suuressa tilassa parhaiten, kun väkeä on ja bileet kovimmillan.

Itse keikka kuitenkin toimi kaikkine valoshow- ja pyroefekteineen. Vaikka dj-tuottaja-genre ei livenä eniten omaan nilkkaan kolahda, arvostan niin kutsuttuja "soittavia dj-tuottajia" erittäin paljon. Soittavilla dj:llä tarkoitan niitä, joilla vähintään yks käsi pysyy kiinni dj-pöydässä, oli toinen käsi sitten mikissä huudattamassa yleisöä tai muuten vaan haippaamassa jengiä. Nämä tyypit ei hyppää yleisön joukkoon tai dj-pöydän päälle villitsemään yleisöä, vaan soittaa/miksaa koko ajan. Tungevaag&Raaban kuuluivat juuri tähän porukkaan ja tämä nosti keikan arvostusta entisestään.

Mikä hienointa, keikka oli aikamatka aivan 80-luvun alulta tähän päivään kun miksausten joukossa kuultiin Bon Jovista Red Hot Chili Pepperssien kautta Rihannaan ja kaikki toimi.

Kevään seuraava keikka olikin noin kuukautta myöhemmin aivan eri genressä ja aivan eri areenalla.

Madetojan salissa, osana Oulun musiikkijuhlia, nähtiin Ismo Alanko Oulu Sinfonian kera.


Pakko sanoa, etten kaverini kanssa varsinaisesti yleisön keski-ikää ainakaan nostanut tuolla keikalla. Kun itse on tottunut Ismon näkemään lähinnä festareilla, pääsin jopa vähän yllättymään yleisön ikäjakaumasta, joka ei festareilla ole yleensä ihan vastaava.

Itse keikka oli upea. Mielettömiä uusia sovituksia sinfoniaorkesterille Ismon biiseistä uran varrelta ja mikä mielenkiintoisinta, toisen puoliajan aloitti KUUSI julkaisematonta biisiä. Toki Ismon mukaan niitä ei välttämättä koskaan julkaistakaan. Kun musiikkiura on kestänyt noin kauan kuin Ismo Alangon, on pöytälaatikkoon varmasti kertynyt materiaalia vastaaviin tempauksiin.

Itse Ismo kommentoi keikan aikana, että on hienoa olla Oulun musiikkijuhlilla ja "kerrankin on tarpeeksi iso bändi... ja hyvä"

Seuraavana päivänä genrehyppäys oli jälleen suuri. Tuttuun ja turvalliseen 45specialiin paluu keikkojen merkeissä oli jälleen helppoa ja varsinkin kun lavalle nousi Asa & Band. Oli vierähtänyt aika reilusti jo aikaa siitä, kun näin viimeksi Asan bändin kanssa. Itse pidän ehdottomasti Asasta enemmän bändin kans ja osasyynä tähän on varmasti useat keikat Jätkäjätkien kanssa. Nyt kuitenkin pienemmällä kokoonpanolla kuin Jätkäjätkien kans, mut ehdottomasti toimivampi setti kuin "vain" dj:n kanssa.

Keikka oli mahtava sekoitus jopa Avaimen ajoista uuden Asa&Band-levyn ajoille asti. Nuo Avaimen ajan biisit tulee nykyään jopa hieman yllätyksenä, kun luulin niiden loppuneen Punainen Tiili-kiertueeseen.

Asa nähdään Oulussa Ihkussa 24.5. sekä Asa & Band nähdään mm. Provinssissa ja Qstockissa tänä kesänä.

Saman viikon genrehyppelyyn tuli lisättyä vielä kolmas keikka. Torstaina Ismo Alankoa Oulu Sinfonian kanssa, perjantaina Asa&Band ja lauantaille Kingston Wall.

Pakko myöntää, että Kingston Wall on jäänyt mulla hyvin vähäiselle kuuntelulle. Ehkä olen aavistuksen liian nuori Kingston Wallin kuuntelijakuntaan tai sitten grunge ja punkrock vei mua siinä vaiheessa kun musiikki alkoi kiinnostaa tarpeeksi. Mutta kun asiakkaani tarjosi lippuaan kun itse ei ollutkaan menossa keikalle... niin.. no... en mä oo koskaan ilmaisesta keikkalipusta kieltäytynyt.

Onneksi en kieltäytynyt nytkään. Teatrialle saapuessani hetken kyllä epäröin onko musta jonottamaan 300-400 metriä keikalle, jonne en alunperinkään ollut lippua hankkinut, mutta onneksi Teatrian lipuntarkistus ja narikka vetää tehokkaammin kuin minkään muun keikkapaikan Oulussa.

Tällä kertaa ei tunnelma jäänyt yleisömäärästä kiinni, vaan Teatria täyttyi huomattavasti paremmin kuin edellisellä vierailullani ja yleisö eli keikkaa kyllä täysillä mukana. Itse keikka oli erittäin hyvä, mutta jotenkin erilainen mitä olin odottanut. Tai ehkä en edes tiennyt mitä olin odottanut. Joka tapauksessa, keikka sai mut tutustumaan Kingston Wallin musiikkiin paremmin jälkikäteen.

Kingston Wall nähdään mm. Provinssissa ja Qstockissa tänä kesänä.

Viimeisin kevään keikoista tuli nähtyä pääsiäisenä, niin ikään uudella areenalla. Samuli Putron Pienet Rukoukset levynjulkkari-kiertue rantautui Oulussa Voimala 1889:in. En ollut Voimalassa aikaisemmin vieraillut ja jotenkin olin kuvitellut sitä isommaksi. Kuitenkin aika pieneen tilaan oli aseteltu pieni lava punaisen tiiliseinän eteen ja yleisölle penkkejä.

Upea, intiimi klubikeikka alkoi kahdella kappaleella jotka Putro esitti yksin. Putron livekeikoista olen aikojen saatossa pitänyt eniten ns. bändikeikoista, joissa perus bändikokoonpanolla on soitettu hieman rockimmat versiot Putron biiseistä. Tällä kertaa toista miestä suuremmaksi ei lavakokoonpano kasvanut kahden biisin jälkeenkään, mutta tällä kertaa tuo tila ja intiimi keikka toimi tuolla pienellä kokoonpanolla.

Keikkapaikkana Voimala 1889 tuntui olevan uusi myös Putrolle itselleen, mutta mies vaikutti helpottuneen juuri tilan sopivuudesta tämän kiertueen teemaan.

Keikan alkupuolella kuultiin reilusti juuri uuden levyn kappaleita, mutta loppua kohden mentiin syvemmälle Putron tuotantoon. Rauhallisesta tunnelmasta huolimatta myös Milloin jätkät tulee, Anna nyt, Älä huuda mulle ja Kohta pidetään hauskaa tyyliset kappaleet oli saatu istumaan settiin ihan täydellisesti.

Keikan kohokohta oli encoren viimeinen kappale. Putro nousi tuolille kitaran kanssa yleisön keskelle ja esitti ilman mikrofonia kappaleen Älkää Unohtako Toisianne. Tuo kappale ja tapa miten se esitettiin, sai kyyneleet silmiin varmaan useallekkin katsojalle yleisössä. Jokaisessa kohdassa, kun kappaleessa laulettiin "älkää unohtako toisianne", Putro otti katsekontaktin johonkin yleisössä istuneeseen ja nyökkäsi tälle ikään kuin todeten: Älkää unohtako toisianne.




Samuli Putro nähdään kesällä mm. Provinssissa ja Qstockissa.

Koska mun seuraavat keikat tulee olemaan jo kesän isompia keikkoja, olisiko tarpeen tehdä postaus kesän festarivinkeistä? Haluatko festarivinkit vain niille festareille mille mä olen menossa vai käynkö läpi kaikki Suomen isoimmat festarit vinkkejä varten? Laittakaas kommentteja vaikka instagramin kautta: @festariluuhaajankeikkakirja

lauantai 19. tammikuuta 2019

Eurosonic Noorderslag day 3

Kolmas päivä alkoi jälleen "aamu"kahvilla CoffeeCompanyssä. Kolmannen päivän Platosonicin artisteista en ollut ehtinyt etsiä mitään ennakotietoa, joten varmuudella uutta musaa oli tulossa.

Ensimmäisenä CoffeeCompanyn lavalta löytyi unkarilainen Apey. Eurosonicin app:ssa miestä oli verrattu mm. Neil Youngiin sekä Bob Dylaniin, mut itse löysin enemmän fiiliksiä Chris Cornellin soolo materiaalista sekä vanhasta Bon Jovista. Vaikka kahvilakeikka oli lyhyt, yleisö tuntui diggailevan Apeyta kovasti. Viimeisen biisin kohdalla artisti kysyi "Should I play a soft song or just rock out" saaden yleisöltä vastaukseksi yhteen ääneen huudetun "Rock out!"

Toisena kahvilassa ruotsalaista ViVii:tä. Rauhallista, eteeristä, unenomaista poppia. Ja koska yhtye tulee Ruotsista, valehtelisin jos väittäisin, että yllätyin kuinka hyvältä biisit kuulosti. Ehdottomasti kuuntelulistalle.

Seuraavaksi siirryin levykauppa Platon puolelle. Koska ennakkotietoa päivän artisteista ei ollut, jokaista artistia ja bändiä lähti kuuntelemaan aika avoimin mielin, mut tällä kertaa se oli ehkä virhe. Lavan valot olivat pimeänä ja lava täytetty savulla. Mitään ei siis nähnyt ja se mitä kuuli, ei varsinaisesti ollut biisejä, vaan jonkinlaista äänimaisemaa instumenteilla soitettuna. MDC III ei siis ollut ihan mun pala kakkua.

Paluu kahvilan puolelle oli siis kolmannelle festaripäivälle parempi ratkaisu. Kahvilan seuraava yhtye Portland veti päivällä akustista keikkaa, mutta jälkikäteen Spotifystä kuunneltuna ei levyversioihinkaan liikaa tuontantoa ollut lisätty. Portland kuulosti, varsinkin akustisena, juuri siltä mitä hitaina sunnuntai aamuina kuuntelisin. (Jos mulla joskus olis sellasia, mut ehkä on aika alkaa kasata soittolistaa niiden varalle)

Viimeisenä päivän keikoista jäin jälleen kahvilan puolelle katsomaan brittikaksikko Ferris & Sylvesteriä. Jotenkin omaan makuun ehkä liian country-vaikutteista, mutta Hollannissa country jostain syystä suositumpaa kuin muualla Euroopassa. Yks duon biiseistä jäi pyörimään mieleeni, mutta ainakaan vielä en sitä Spotifystä onnistunut löytämään. Täytyy siis kirjoittaa tänne muistiin, jotta muistaa tsekata myöhemmin oliko se vain vielä julkaisematon
Ferris & Sylvester
Jälleen kerran Hollannin reissulla musiikkiblogini muuttuu pieneksi hetkeksi ruokablogiksi, sillä jo kahdesti aiemminkin blogissani mainittu De Betere Tijden-ravintola oli jälleen pakko käydä kokemassa. Tällä kertaa varasin itselleni jopa ennakkoon pöydän, että varmasti pääsen kyseiseen ravintolaan syömään. Viime vuoden tapaan tuli valittua Chef's menu, jonka ruokalajit olivat täysin yllätyksiä siihen saakka, kunnes ne tuotiin pöytään. En vieläkään tiedä mitä kaikkea eilen söin, sillä vaikka kaikki tuodessa esiteltiinkin, ei oma englanninkielinen ruokasanavarasto ole niin laaja, että olisin kaiken ymmärtänyt. Joka tapauksessa, kaikki mitä söin oli aivan tajuttoman hyvää ja tuo neljän ruokalajin menu maksoi vain 36,50! (ps. alla olevia kuvia on 5 koska alkukeitto oli extraa)

Jos siis ikinä eksyt Groningeniin, tätä ravintolaa suosittelen!






Ilta aloitettiin jälleen kerran särökitarahommilla. Tanskalainen The Entrepreneurs oli päivän artistien tapaan mulle tuntematon ennalta, mut keikka oli sopivasti matkan varrella ravintolasta seuraavalle keikkapaikalle. Jälleen kerran vaikea vertailla, mut keikan aikana mielessä kävi mm. myöskin tanskalainen Mew sekä suomalainen Dallas Kalevala.
The Entrepreneurs
Ennakkoon yksi eniten odottamistani artisteista oli Bülow, sillä omille soittolistoilleni on päätynyt jo useampi kappale vaikka Bülow:lla on julkaisuja vain muutaman singlen ja EP:n verran. Myös julkaisemattomat kuulostivat keikalla erittäin hyviltä biiseiltä, mutta itse livelaulaminen jätti kyllä hieman kylmäksi. Taustanauhoihin oli tungettu sen verran monta lauluraitaa, että livelaulamisestä jäi kyllä epäselvyyksiä. Varmuus siitä, että mikrofoni oli päällä, saatiin lähinnä välispiikeistä ja muutamasta huudahduksesta, muuten valitettavan iso osa tuntui tulevan taustalta. Harmi kyllä, sillä odotukset Bülow:ta kohtaan oli korkealla. Odotan silti mielenkiinnolla lisää materiaalia tältä artistilta.
Bülow




Jälleen kerran Huize Maas tuntui olevan keikkapaikkana illan suosituimpia ja seuraavalle keikalle joutui oikeasti jonottamaan. Tulin ovelle puoli tuntia ennen keikan alkua ja hetken ehdin jo uskoa etten tule mahtumaan sisään koko keikalle. Onneksi jono liikkui yllättävän nopeasti ja pääsin näkemään alusta asti kun keikkaa aloitteli MME Talent Awardsin Hiphop/Rap-kategoriassa palkittu Blackwave. Oon joskus ennenkin maininnut blogissa, mutta arvostan h**vetisti kun hiphop/rap artistin taustalla on oikea bändi. Blackwaven taustalla ollut bändi oli erittäin groovaava ja sopi kaksikon taustalle erittäin hyvin saksofoneineen ja trumpetteineen. Jos vain yhden biisin kuuntelet tältä bändiltä, ota ehdottomasti haltuun Elusive.
Blackwave.
Koska Huize Maas oli jälleen täynnä ja ulkona jono ei tuntunut lyhentyvän, en lähtenyt välissä muille keikoille, sillä alle tunnin päästä oli aloittamassa samalla lavalla BBC Radio 1 Sound of 2019-listauksen voittanut Octavian. Vielä vuosi sitten tämä tulevaisuuden lupaus eli pennittömänä kadulla ja nyt hänestä ennustetaan yhtä 2019 isointa nimeä Britannian tulokkaissa.

En ehtinyt hirveesti Octaviania kuunnella ennakkoon, mutta luotto Sound of 2019-listaukseen oli vahva, siitäkin huolimatta että ns. "nyky"rap tai trap ei kuulu välttämättä omalle suosikkilistalle. Octavianin keikalla bassot vetelivät niin matalilla taajuuksilla ja kovalla volymella, ettei meinannut korvatulpissa filtterit riittää, mut olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka monipuolista ja tanssittavaa meininki oli.

En tiedä onko mies onnistunut keräämään jo erittäin vankan fanijoukon, vai oliko mukana tullut oma hype crew, mutta eturiviin bileet pisti pystyyn selkeästi ennakkoon kasattu ryhmä. Eikä siinä, oli itse kasattu ryhmä tai ei, kyllähän bileet keikalla on aina plussaa.

Illan ja festarien viimeiseksi keikaksi jäi jo päivällä kuullun Apeyn toinen projekti, metalliyhtye Apey & the Pea. Täytyy kyllä sanoa, et kun keikka lähti käyntiin ensimmäiset kaks biisiä meni naureskellessa sitä, miten laajalla musiikkimaulla voi päätyä tunnelmasta toiseen ihan muutamissa minuuteissa. Hyppäys Octavianin musiikista Apey & the Peahan oli, no, valtava.

Kerrankin voi Eurosonicista palatessa kuitenkin sanoa, et on tuliaisia myös vähän raskaammasta musiikista diggaaville, sillä Apey & the Pea kuulosti kyllä erittäin hyvältä ja livekunto oli kova. Pakko myös todeta se, että nykyteknologia antaa soittajille kyllä mahtavasti vapauksia live-esityksiin kun bändin laulajakitaristi kävi mm. vetämässä kitarasoolon yleisön joukosta kun ei ollut piuhaa tiellä.
Apey & the Pea




Kerrankin keikat tuli purettua blogiin heti seuraavana päivänä keikasta. Toki varmasti jotain jäi myös sanomatta kun ei kerennyt kaikkea fiilistellä, mut onpahan nyt jokainen keikkapäivä blogissa ennen kuin juna starttaa Groningenista kotimatkalle!

perjantai 18. tammikuuta 2019

Eurosonic Noorderslag day 2

Kuten jo aiempina vuosina on tullut mainittua, viralliset Eurosonic-keikat alkavat vasta illalla klo 20 ja yli 300:n artistin näkeminen neljään päivään klo 20-02 välille on mahdotonta. Tästä syystä oon ollut kiitollinen joka vuosi Eurosonicin ns. "varjofestareista" eli Platosonicista, jotka järjestetään päivällä noin 12-17 paikallisessa levykauppa Platossa ja viereisessä CoffeeCompany-kahvilassa.

Myös tänä vuonna suuntasin Platosoniciin hyvissä ajoin heti 12 jälkeen. Edellisenä iltana väsymyksen takia väliin jäänyt Iris Gold lopetteli Platossa keikkaansa kun saavuin perille. Pääsin kuuntelemaan vajaat 2 viimeistä biisiä ja nyt kyllä harmittaa, että illan keikka jäi väliin. Sen verran upea laulajadiiva lavalla esiintyi mielettömän hienon bändin kanssa.Trumpetista extrapisteet bändille!

Vaikka väkeä ei vielä erityisen paljon ollut ja sisään Platoon mahtui helposti, sai Iris Gold helposti yleisön mukaan ja jopa sellainen ihme nähtiin, että artisti sai Plato-yleisön kädet ylös musiikin tahtiin.

Seuraavana siirryin CoffeeCompanyn puolelle, sillä aamukahvi oli vielä saamatta. Vaikka pääasiallinen tavoite oli saada kahvia ja jotain syötävää, ei taustalla esiintynyt Kawala jäänyt huomaamatta ja heidän musiikkinsa täytyy ottaa ehdottomasti kuunteluun kun pääsee kotiin. Kivaa ja menevää meininkiä ja vähän samaa vibaa kuin Mumford & Sonsilla tai Of Monsters & Menillä.

Kawalan jälkeen takaisin Platoon. Seuraava bändi olikin loistava esimerkki siitä, kuinka voit tulla levykauppaan sellaisen bändin keikalle josta et tiedä yhtään mitään, mut bändi vie sut silti heti alusta asti sellaiseen tunnelmaan ku oisit fiilistelly bändiä jo pitkään. Itävaltalainen Molly veti Platossa akustisen keikan, joten se mitä Spotifystä kämpille päästyä löysi, oli toki hieman erilaista ja jälkikäteen todettuna tykkäsin jopa akustisen keikan tyylistä enemmän, sillä levyversioihin oli tuotannollista puolta tuupattu ehkä hieman joka liikaa. Rauhallista, unenomaista fiilistelyä joka tapauksessa.
Molly
 Mollyn jälkeen siirryin CoffeeCompanyn puolelle odottelemaan jo seuraavan esiintyjän jälkeistä esiintyjää, tavoitteena löytää istumapaikka ennen ku tuo jälkimmäinen artisti aloittaisi. Italialainen Violetta Zironi aloitti keikkansa ilman spiikkejä ja ilman taustoja hiljentäen kahvilan yleisön välittömästi upealla äänellään. Vain neljän tai viiden biisin setissä Zironilla oli mukana 2 vielä julkaisematonta biisiä, mutta biisit olivat hyvinkin linjassa toisiinsa ja keikka oli ehyt kokonaisuus. Jostain italialaisista melankolisista melodioista kaivoin itselleni vanhan suomi-iskelmän fiiliksen biisissä One More Goodbye. Löytääkö muut tän fiiliksen vai oonko yksin tän kans?

Yksi ennakkokuuntelujen perusteella odotetuimmista Eurosonic-artisteista oli saksalainen Eli. Tän miehen musiikissa on niin vahvat Ed Sheeran vibat, että kun ujutin Elin biisejä työpaikan soittolistalle, huomasin kesken työpäivän kuvittelevani et kuuntelen Ed Sheerania. Varsinkin Gone Girl menis Sheeranin settilistaan niin helposti, etten itsekään huomaisi jos vetäisi coverin tästä.

Vaikka itseänikin ärsyttää vertailla artisteja toisiinsa, kuvaillessa uusia artisteja se on usein välttämätöntä, jotta lukija/kuulija saa nopeammin kiinni mistä puhutaan. Elin tapauksessa kuitenkin mennään niin samassa genressä ja tyylissä Sheeranin kanssa, että mietityttää tuleeko se olemaan Elin uralle hyödyksi vai haitaksi. Toisaalta Sheeran onnistuu myymään kaks lentokentällistä täyteen väkeä jopa Suomessa, joten singer-songwriter meininki taitaa olla niin pinnalla, että vetää mukanaan myös Elin.

Eli on julkaissut vasta 3 biisiä Spotifyssä, mutta soitetuimmalla niistä, Change Your Mind- kappaleella striimejä on jo lähes 42 miljoona. Jos siis fiilistelet Ed Sheerania, voin suositella näitä kolmea jo julkaistua kappaletta. Keikalla kuullut julkaisemattomat kuulosti myös niin hyvältä, että odotan innolla uusia julkistuksia.
Eli
Loput päivän keikoista tuli katseltua levykauppa Platon puolella. Jo edellisen illan Fangclubin keikalla totesin särökitaravetoisen alternative rockin tekevän paluuta. Jatkoa saatiin Platossa kun hollantilainen EUT aloitteli keikkaansa. Jotenkin tän pitkän electronisen ja räpin täyteisen musiikkikauden jälkeen särökitara kuulostaa yllättävän freshiltä. Vaihtoehtorock naislaulajalla nosti vähkisin pintään vähän Paramore-fibaa, vaikka EUT ei missään nimessä ollutkaan verrattavissa Paramoreen. Pakko myöntää et pitkästä aikaa naislaulaja rock-puolella toimi myös minulle.

Seuraava bändi jäi mieleen jo ensikuuntelulla Spotifystä, mut sillon jäi vielä vähän epävarmuus siitä pidinkö bändistä vai oliko siinä jopa vähän jotain ärsyttävää. Kuitenkin keskiviikkoiltana Mahalian keikkaa odotellessa Stadsschouwburgissa oli pakko käyttää Soundhoundia kun Face Behind Her Cigarette lähti soimaan dj:n toimesta.

Boy Azoogan keikka lähti hieman laiskasti liikkeelle, mut jo toisessa biisissä kuultiin menevämpää riffittelyä. Säröt oli käännetty jopa edellistäkin bändiä kovemmalle, joten särökitaran paluusta ei ole siis yhtään perusteetonta puhua. Boy Azoogan kohdalla en löydä oikeen mitään bändiä johon vertaisin, mutta jostain syystä keikan päättyessä päässäni soi Jet-yhtyeen klassikko Are You Gonna Be My Girl.

Ja sitten... puhuiko joku särökitarasta? Seuraava bändi ei todellakaan lähtenyt laiskasti, vaan säröiset riffit tuutattiin suoraan yleisöön heti ensimmäisestä tahdista. Fontaines D.C. löi voluumit kaakkoon ja säröt täysille niin, ettei yleisössä jäänyt epäselväksi alkoiko keikka vai ei.

Vaikka särökitaran ystävä olenkin ja bändin soittaminen kuulosti hyvältä, laulusta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Oon tottunut kuuntelemaan bändejä, joilla kaiken sen särön ja melun taakse on kuitenkin piilotettu kauniit laulumelodiat. Tätä Fontaines D.C.:n kohdalla ei kuultu vaan genreltään se oli jotain ihan muuta. Bändin illan keikka kuullaan kuitenkin Verassa, joka on mielestäni kaupungin parhaita rokkiluolia, joten uskon klubikeikan toimivan levykauppakeikkaa paremmin tämän bändin kohdalla.

Illan keikkojen osalta alkoi jälleen arpominen. Mitä keikkoja jättää väliin päällekkäisyyksien vuoksi ja voisiko nähdä enemmän jos katsoisi osalta bändeistä vain osan keikkaa?

Aloitin illan Adam Naasilla, mutta vain muutaman biisin verran. Jotenkin Adam Naas muistuttaa mua Alex Vargasista jonka löysin Eurosonicista muutama vuosi sitten, vaikka livenä olikin hyvin erilainen laulaja. Adam Naas kuuluu niihin laulajiin joilla on ääni, joka ei paljon muuta instrumenttia taustalle kaipaa kuin hieman kaikua mikrofoniin. Vaikka falsetissa lauletut niekut ja koruilut olivat erittäin taitavasti laulettuja, omasta mielestäni Adam Naasin ääni soi kauneimmillaan matalammalla.

Ehdottomasti olisi voinut kuunnella Adam Naasia täyspitkän keikan verran, mutta pakkohan se oli lähtä katsomaan kun kotikylän pojat olivat tulleet Eurosoniciin.

Oulun oma Blind Channel oli siis yksi tämän vuoden suomalaisedustuksia Eurosonicissa. Keikkapaikkana oli mulle uus stage Eurosonicissa, joten meni hetki hakiessa. Porukkaa oli hyvin paikalla, sillä piti tehdä duunia päästäkseen eturiviin ottamaan muutama kuva.

Jätkät veti kyl erittäin energisen keikan ja yritys oli kova saada yleisöä mukaan bailaamaan. Siinä onnistuminen jäi toki vajaaksi, mut ei siksi että jätkiltä ois energiaa puuttunut. Eurosonic yleisö on Eurosonic yleisö. Siitä täytyy nostaa hattua, et energia Blind Channelilla ei laskenut hetkeksikään vaikkei yleisö ollutkaan samalla tavalla mukana mihin Oulun pojat ovat varmasti tottuneet.
Blind Channel



Seuraava keikkapaikka oli onneksi ihan vieressä sillä jonoa oli sen verran, että seuraava keikka ehti alkaa ennen ku olin sisällä. Huize Maas on yks Eurosonicin selvästi suosituimpia keikkapaikkoja paikalliselle yleisölle. Ja juuri kun hetkeä aikaisemmin arvostelin Eurosonic-yleisöä Blind Channelin keikalla sveitsiläinen Crimer muistuttaa mua siitä, mikä musiikki tuntuu kolisevan pohjoisen rannikkoeuroopan väkeen kuin häkä. Hollannissa ja kuulemma myös Belgiassa synapoppi tai tarkemmin jopa Dreampop saa jengin keikoilla bailaamaan aivan täysillä. Ja tämän näyttää aiheuttavan myös Crimer. Jengi bailaa aivan täysillä ja saa jopa artistin itsensä hyppäämään yleisön joukkoon tanssimaan keikan loppupuolella. Itselle Crimerin musiikki aiheuttaa todella voimakkaat Depeche Mode fibat mahtipontisilla synapop-sävelillään. Ainakin kappaleet Brotherlove sekä Hours pääsevät omille soittolistoille.

Vaikka Boy Azoogan keikan näinkin jo päivällä, aikataulullisesti tuli järkevämmäksi jäädä katsomaan keikka myös illalla, sillä Huize Maasiin takaisin pääseminen myöhemmin illalla olisi todennäköisesti ollut mahdotonta. Toisaalta hyvä että jäinkin, sillä vasta illan keikalla huomasin, et bändillä löytyi mahtavia bassoriffejä!

Koska Boy Azoogan jälkeen oli vielä muutama esitys ennen odottamaani Sea Girlsiä, tuli sit katsottua samalla keikkapaikalla myös Gerry Cinnamon. Yleisö tuntui diggaavan, mut en tiedä oliko omaa turnausväsymystä jo vai mitä, mut ei ainakaan näin ensikuuntelulla ollut mun pala kakkua.

Illan viimeisenä jäin siis odottamaan BBC Radio 1 Sound of 2019 listalle valittua brittiyhtye Sea Girlsiä. Onneksi jäinkin. Väsymyksestä huolimatta tää bändi toimi. Olin kuulevani jotain The Killerssistä Bastilleen sekä Franz Ferdinandiin, joten tiedän heti useamman jolle suositella tätä bändiä kuunteluun ja omille soittolistoille päätyy varmasti useampikin biisi.
Sea Girls


torstai 17. tammikuuta 2019

Eurosonic Noorderslag day 1.

Kämpiltä lähtiessäni en ollut vielä päättänyt mihin suunnata. MME Talent Awards houkutteli, koska kiinnosti miten tapahtuma eroaa aiemmasta EBBA-gaalasta, mutta toisaalta Fangclub kuulosti koko ajan paremmalta Spotifystä.

Pyörän selkään noustessa en ollut vielä osannut päättää, mutta matkalla ärsyttävä tihkusade teki päätöksen mun puolesta. Gaala oli kauempana, joten keikoille. Koska ennen Fangclubia samalla lavalla soitti omaan aikatauluun merkitty Linn Koch-Emmery, suuntasin keikkapaikalle... kuullakseni viimeiset tahdit kyseisen bändin viimeiseltä biisistä.
No ei mennyt putkeen se.

Tässä vaiheessa ois toki ehtinyt vielä gaalaan, mut toisaalta olin jo Fangclubin keikkapaikalla joten päädyin puolen tunnin odotteluun kun ei viereisiltä keikkapaikoilta nopeasti löytynyt katsottavaa.

Näin jälkikäteen voinkin sitten kiittää laiskuuttani. Kun kuulin Fangclubia YleX:n Uuden musiikin rockshowssa, Teppo Vapaus kuvaili tätä grungen uudeksi tulemiseksi Brittien saarilta. Kun tämä irkkubändi sitten asteli lavalle, mietin kuinka oikeassa Teppo Vapaus olikaan. Laulaja polkkamittaisessa blondissa tukassaan 5cm tummalla tyvikasvulla ja rumpali pitkässä, tummassa, hieman luonnonkiharassa tukassaan olivat kuin inkarnaatio Nirvanasta (toki Grohl elää, joten inkarnaatio jotenkin väärä termi). Grungevertaus ei toki rajoittunut vaan jätkien ulkonäköön, vaan mielestäni bändin biisejä vois helposti heittää samalle soittolistalle 90-luvun legendojen kanssa. Kaverilleni totesin bändiä suositellessani, ettei näin lähelle grungea ole 2000-luvulla päästy.

Keikka oli energinen siitäkin huolimatta, että vaikka Eurosonic-yleisöksi yleisö oli hyvin mukana ja fiilisteli täysiä, ei Eurosonic-yleisö ole verrattavissa klubi- tai normi festarikeikkojen yleisöön. Toivottavasti suomalaisia festaripromoottoreita oli paikalla, sillä mielellään näkisin tämän yhtyeen Suomessa ensi kesänä. (Erityisesti toiveet Qstockin ja Provinssin suuntaan, sillä heidän jo julkisettuun kattaukseen tää sopis täydellisesti)

En tiedä oliko tarkotuksellinen keikan loppuraita, vai tuliko vaan äänimiehen valintana, mutta bändin astellessa ulos lavalta Weezerin Say it ain't so -kappaleen tahtiin tajusin olleeni aikamatkalla 90-luvulle koko keikan ajan, mutta hyvällä, uudella ja erilaisella tavalla.

Kuvat tältä reissulta valitettavasti kännykkätasoa:
Fangclub



Keikan loppuessa jäin selailemaan aikataulua, sillä seuraavaan must see -artistiin oli vielä yli tunti aikaa. Jos Fangclub kuljetti mut aikamatkalle 90-luvun Seattleen, en tiedä mihin heidän jälkeen samalle lavalle noussut PowerSolo oikeen vei. Kun lähdin kotoani uuden musiikin festareille, tää ei varsinaisesti ollut sitä mitä kuvittelin löytäväni.

Jos bändillä on biisi nimeltään Boom Babba Do Ba Dabba, voisi äkkiseltään kuvitella et lavalle ei mikään dj-tuottaja ole tulossa, eikä tullutkaan. En tiedä onko väärin sanottu, mut lavalle nousseita henkilöitä omastani mielestäni kuvasti sanat "vanhan liiton rock'n'roll". Ei ehkä oma genreni, mutta jotenki hyvä fiilis siitä tuli, et tää genre edelleen elää ja voi hyvin. Kaikessa tässä tämän päivän musiikin koneellistumisessa on kuitenkin jotenkin virkistävää nähdä tällaista meininkiä!

POWERSOLO
Jotta varmasti ehtisin sisään seuraavalle keikalle, jätin kuitenkin Powersolon keikan kesken ja suuntasin Stadsschouwburgiin, joka on yksi Eurosonicin upeimmista lavoista. Kyseisellä lavalla aloitti seuraavaksi upea brittiläinen Mahalia.

Pirteä ja iloinen ja uskomattoman hienolla äänellä varustettu Mahalia sopi tuonne lavalle täydellisesti. Taustojen lisäksi laulajan mukana lavalla oli vain basisti, mutta setti toimi täysin. Saatoin jopa kommentoida Mahalian olevan ärsyttävän lahjakas laulaja, kun hän esitti kappaleensa Back Up Plan täysin ilman mitään taustoja. Vaikka oma laulutunneilla käynti on opettanut, että kaikenmaailman korut, niekut ja kikkailut laulaessa voi olla liikaa, jos sen tekee niin lahjakkaasti kuin Mahalia, sallin sen täysin.

Lisäksi Mahalian kappaleet ja tapa esiintyä on jotenkin ihanan kerronnallista. Kuin katsoisi musikaalielokuvaa jossa kappaleet on täydellisesti kirjoitettu dialogiksi tai kuin hän kertoisi tarinaa edessä oleville ihmisille tuosta noin vain laulamalla.

Mahalia





keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Eurosonic Noorderslag 2019 ennakko

Jälleen kerran hiljaiseloa viettänyt blogini aktivoituu Hollannin ansiosta. Tällä kertaa jopa niinkin ajankohtaisesti, että läppäri on mukana ja tämän postauksen kirjoitan jo ennen kuin ensimmäistäkään artistia on nähty. Leikitään siis "oikeaa" bloggaajaa hetki.

Jälleen kerran valmistautuminen Eurosonic-festareille jäi viimetippaan joulun kiireiden kanssa ja koska festareilla on noin 350 esitystä, on hieman hankala ottaa kaikkea haltuun kahdessa viikossa tammikuun alusta.

Onneksi on olemassa uskottavia musamedioita jotka tekee duunin tavallaan mun puolesta. Britannian BBC Radio 1 julkaisi jälleen vuoden alkuun oman Sound of 2019 listansa, jolta jälleen kerran nähdään useita artisteja myös Eurosonicissa. Tuolta listalta oli helppo poimia ne "näistä todellakin kuullaan vielä"-artistit omalle aikataululle. Jos kiinnostaa, ketä brittiläiset veikkaavat vuoden tulokkaiksi, klikkaa tästä.

Tänä vuonna tapahtumat Eurosonicin yhteydessä on uudistuneet eikä aikaisemmilta vuosilta tuttua European Border Breakers Awardsia, tuttavallisemmin EBBA-gaalaa järjestetä, vaan tilalla järjestetään The Mucis Moves Europe Talent Awards (MME Talent Awards) (Kyllä toi on oikee nimi, en keksinyt itse). Onnistuin haalimaan lipun kyseiseen European Music Awars Nightiin (Kyllä, oikeesti tuolla nimellä se lippu tuli sähköpostiin), mutta tällä hetkellä kirjoittaessani pohdin vielä lähteäkö gaalaileen vai keikoille. Muutama päivä sitten spottasin ESNS-soittolistalta, että viime viikolla YleX:n Uuden musiikin rockshowsta löytämäni Fangclub esiintyy näillä festareilla ja juuri samaan aikaan gaalan kanssa, joten päätös tulee olemaan hankala.

Myös suomalaista väriä nähdään jälleen Eurosonic-festareilla, kun jo viime vuonna festareilla esiintynyt Lxandra pokkaa palkinnon MME Talent Awardsissa ja lisäksi suomalaiset Mio, Battle Beast, The Holy ja Oulun oma Blind Channel esiintyvät Groningenissa.

Seuraavaksi vaatteiden vaihtoon ja rannekkeen hakuun. Huomenna blogissa lisää!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Eminem 2.7.2018 @ Friends Arena, Stockholm

Viime vuonna multa kysyttiin, et onko vielä jotain artisteja/bändejä näkemättä, kun oon niin paljon keikoilla kiertänyt. Vastasin että kaksi.

Vaikka intoilen uudesta musiikista ja etsin koko ajan uutta kuunneltavaa, on tietyt artistit ja bändit seurannut mukana elämässä ihan teinivuosista lähtien. Suurimman osan niistä olen siis päässyt jo näkemään. Teinivuosina vahvimmin mukana oli punk-rock ja grunge, mutta jossain vaiheessa myös rap- ja hiphop-musiikki pääsi vaikuttamaan teini-Tiinaan. Kuuntelin lähinnä suomiräppiä Avaimen/Asan, Fintelligenssin ja Kapasiteettiyksikön tuotannosta, mutta ulkomaalaisista kolahti juuri Eminem.

Kun kevättalvella samana päivänä julkaistiin Eminemin Euroopan kiertue ja se, että Arctic Monkeys tulee Flow-festivaaleille, tajusin, että tänä vuonna saan bucket listin täyteen. Tottakai aina tulee uusia must see-artisteja, mutta Eminem ja Arctic Monkeys on viimeiset sellaiset, joiden keikkaa oon odottanut vuosia.

Eminemin Euroopan kiertue oli vaan hieman haastavaan ajankohtaan. Suomen keikkaa ei tullut ja koska liput Provinssiin oli hankittu jo viime vuoden puolella, Oslon keikka jäi pois laskuista välittömästi päällekkäisyyden vuoksi. Tukholman keikka oli heti maanantaina Provinssin perään ja Tanskan keikka olisi Roskildessa. Oli siis mietittävä, jaksanko heti sunnuntain Provinssi-paluun jälkeen lähteä maanantaina Tukholmaan vai jaksanko Provinssin jälkeisellä viikolla uusille festareille Roskildeen?

Valinta oli kuitenkin helppo. Turnauskestävyys ei kestäisi toisia festareita, mut ehkä yhden lisäpäivän kuitenkin.

Provinssista kotiuduin sunnuntaina klo 19 aikaan ja kaveri haki lentokentälle aamulla klo 7. Ehdin siis olla kotona 12h, purkaa laukun, pestä koneellisen pyykkiä, pakata laukun ja nukkua ehkä 5h.
(Provinssista ei tänä vuonna tule postausta, koska... no... alkoholilla oli osuutta asiaan)

Lippujen hankkiminen tuolle keikalle oli oma hommansa, sillä lippujen tullessa myyntiin, ryysis lippukaupassa oli luonnollisesti melkoinen. Jälkikäteen kuitenkin kuulin, ettei tuo keikka täysin loppuunmyyty ollutkaan.

Keikkapaikkana Friends Arena toimi ja sai miettimään, et tän suomalaisen jääkiekkokansan pitäis alkaa tukea suomalaista jalkapalloa, jotta Suomeen saataisiin tän kokoluokan artisteja.
Ai miten jääkiekko ja jalkapallo liittyy asiaan?
- Yleisökapasiteetiltaan. Suomen isot keikat järjestetään pääosin Hartwall Arenalla sekä Olympiastadionilla (jälkimmäinen tosin edelleen rempassa).
Hartwall Arenan yleisökapasiteetti jääkiekko-ottelussa on 13 349,
konserteissa 12 000 -15 000.
Olympiastadionin yleisökapasiteetti on 39 784 ollen näin Suomen ainoa stadion johon esimerkiksi Coldplayn kokoinen stadionpoprock-yhtye lavarakennelmineen mahtuisi.

Friends Arena, joka toimii Allsvenskanissa pelaavan AIK:n kotikenttänä ja on Ruotsin jalkapallomaajoukkueen päästadion, vetää pelkästään jalkapallo-ottelussa 50 000 katsojaa ja konserteissa yli 67 000 katsojaa.

Koska suomalaisen jalkapallon arvostus jo pelkästään kotimaassaan on niin alhaista, ei yli 50 000 katsojan futisstadioneita nähdä Suomessa vielä lähivuosina ja tällä tullaan rajaamaan myös Eminemin tai vaikka mainitsemani Coldplayn kaltaisten artistien ja bändien saapumista Suomeen.

Ennen kun joku pääsee kommentoimaan, ettei Suomessa tuollaiset keikat myy loppuun kuitenkaan, on kerrottava, ettei kyse olekaan pelkästä yleisömäärästä. Vaan stadionin koko tuon kokoluokan yleisökapasiteetilla on toki muutenkin sen verran suurempi, että juuri lavarakennelmat ja show ylipäätään mahtuu isolle stadionille paremmin.

Mut takaisin keikkaan. Keikkaa lämppäämässä olivat jenkkiräppärit Royce da 5'9" sekä Pusha T. Molemmat itselle valitettavan tuntemattomia, vaikka jälkimmäinen löytyy feattaamasta Linkin Parkin One More Light-albumilla. Suurin osa yleisöstä tuntui olevan allekirjoittaneen kanssa aika samaa mieltä siitä, että itse illan pääesintyjä ei juuri lämmittelyä kaipaisi, sillä yleisön joukossa vallitsi enemmän keskustelusta kantautunut yleishälinä sen sijaan, että lämppäreiden tahtiin olisi bailattu muuten.

Itse keikka alkoi screeneillä pyörineellä videolla jonka teema jatkui myös lavan taustavisuaaleissa. Koko keikan ajan taustalla näkynyt kaupunkikuva muuttuu pitkin keikkaa ja taustavisuaalien tapahtumat oli selvästi suunniteltu settilistan teemojen mukaan ja biisien räjähdykset näkyivät myös taustavisuaaleissa.

Ennen Euroopan kiertuetta jenkeissä kohua aiheuttanutta Kill You-kappaleen "loppulaukausta" osasi odottaa, mutta siitäkin huolimatta kohu tuntui hieman ylimitoitetulta, kun kyseessä oli kuitenkin Eminem.

Kaksituntinen keikka oli melkoinen läpileikkaus koko Eminemin artistiuraan, sillä biisejä tuli ihan alkumetreiltä tähän päivään. Koska biisimateriaalia Eminemiltä löytyisi helposti tuplamittaiseenkin keikkaan, settilista oli muodostettu siinä mielessä mielenkiintoisesti, ettei kaikkia biisejä soitettu kokonaan alusta loppuun, vaan osa tuli potpurimaisesti vain pätkinä. Tämä kuitenkin mahdollisti sen, että keikkaan mahtui enemmän hittejä.

Kokoonpano lavalla oli suurempi kuin odotin. Eminem räppääjänä on niin teknisesti taitava ja flow on niin uskomaton, ettei mies tarvitsisi taustoja varmaan ollenkaan ja onnistuisi silti. Tekstiä Eminemin räpätessä tulee välillä siihen tahtiin, että konekivääri jäisi kakkoseksi. Siitä huolimatta useat Eminemin hitit perustuvat upeisiin melodioihin ja hienoihin vanhempiin sämplättyihin hitteihin, joten oli hienoa nähdä taustalla kunnon bändi. En oikein tiedä mitä bändiltä etukäteen odotin, mutta en tätä. Kaksi rumpusettiä, basso, kitara, dj, koskettimet, kaksi viulua ja sello, taustalaulaja, tuplaaja Mr. Porter sekä osassa biisejä naisvokalistien osuudet laulanut Skylar Grey. Koko bändi toimi erittäin hyvin, mutta allekirjoittaneelle kylmiä väreitä tarjoili erityisesti jouset.

Vaikka Eminemin settilista itsessään toimii jo niin hyvin, etten uskonut miehen lämppäriä kaipaavan, mietin etukäteen kuitenkin miten miehen esiintyminen tulee toimimaan. Julkisuudessa Eminem on kuitenkin erittäin pidättyväinen, joten mietin, jääkö yleisön ottaminen enemmän tuplaajan haltuun. Pääosin huudattaminen olikin Mr. Porterin hommaa ja "Stockholm make some motherfucking noise" kuului tuplaajan suusta useaan kertaan. Itse Eminem otti yleisönsä rauhallisemmalla otteella, muttei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Varsinkin keikan loppua kohti enemmän yleisölle jutellut Eminem kiitteli yleisöä tuesta ja omisti mm. Not Afraid-kappaleen yleisöstä niille jotka ovat olleet miehen tukena "since day one". Noiden sanojen jälkeen kun riimittelee "I'm not afraid. To take a stand. Everybody. Come take my hand come. We'll walk this road together, through the storm. Whatever weather, cold or warm. Just letting you know that, you're not alone. Holla if you feel like you've been down the same road", saa varmasti yleisöstä viimeisenkin uskomaan, että yleisön takia näitä keikkoja vielä tehdään.

Jos keikan hienompia hetkiä miettii, kyyneleet silmäkulmiin toi tottakai Stan ja toki tuo edellä mainittu Not Afraid ja illan kovimmat kylmät väreet encoren viimeiseksi kappaleeksi jäänyt Lose Yourself.

Paljon oon keikkoja nähnyt, laidasta laitaan, mutta kyllä sen pystyi jo heti keikan jälkeen sanomaan, että TOP3:seen mentiin tällä. Jos mahdollisuus tulee vielä Eminem nähdä livenä, olen valmis maksamaan vaikka extraa golden circlen lipuista. Alla olevat kuvat siis vaan normihintaisilta seisomapaikoilta, eli kauempaa ja puhelimella otettuna, joten laatu sen mukaista.











maanantai 23. heinäkuuta 2018

Tärpit Qstockiin!

Pari vuotta sitten pistin blogiin postauksen omista tärpeistä Qstockiin. Postaus oli yllättävän suosittu ja sitä ois tarvittu kuulemma myös viime vuonna.

Perjantain tärpeiksi on nostettava ehdottomasti viime vuoden mielenkiintoisin suomalainen naisääni: Vesta.

Yle X:n vuoden läpimurtoartistiksi sekä raadin että yleisöäänestyksen perusteella valittu Vesta julkaisi vasta keväällä debyyttialbuminsa, mutta oli tuttu näky jo viime vuonna useilla festareilla. Vestan Sun katu-biisi oli yks viime vuoden eniten kuunnelluimmista suomalaisista biiseistä omilla soittolistoillani. Oman tuotannon lisäksi upeat vierailut Töölön Ketterän Valitsemaanne Numeroon-kappaleella, Kauriinmetsästäjien Revi Mua-kappaleella ja Pyhimyksen Kynnet kynnet- kappaleella ovat kaikki upeita esimerkkejä mihin tuolla riipivän kauniilla tulkinnalla pääsee.


Viimeksi kun annoin Qstock-tärppejä, en tainnut antaa ainuttakaan päälavan tärppiä. Tällä kertaa tulee: Lily Allen.

Oulussa on jo viime vuosien aikana vihdoin nähty "oikeasti" isoja ulkomaalaisia nimiä, kiitos Qstockin. Valitettavasti Oulussa ei ole nähty ainuttakaan tämän päivän ison kokoluokan pop-artistia. Tänä vuonna tämä korjaantuu, kun Qstock on buukannut päälavalle Lily Allenin. Tällä buukkauksella Qstock nostaa itsensä vihdoin samalle tasolle muidenkin suomalaisten festareiden kanssa. Kritisoin Qstockia vuosia siitä, että pääesiintyjiksi valikoitui lähinnä 80-luvulla viimeksi hittejä tehneitä entisiä staroja ja joka vuosi sai odottaa tuleeko sieltä nyt illan viimeiseksi Europe vai Roxette. Tämän päivän staroja oli turha toivoa. Tämän vuoden artistivalinnoissa on otettu huomioon ne vanhojen kaipaajat Bad Religionilla lauantaille, mut uuden ja tämän päivän musiikin kuuntelijat mm. Lily Allenilla.



Jos Lily Allen ei sitten kuitenkaan kiinnosta, samaan aikaan Rytmirannalla on bileet, koska Gasellit.

Gaselleista ei tällä kertaa isompaa esittelyä, sillä muutama päivä sitten Hoodfest-postauksessa löytyy kuvia ja juttua edellisestä Oulun keikasta. Haluaisin ehdottomasti nähdä Gasellit myös Qstockissa, mut päällekkäisyys Lily Allenin kanssa kallistuu nyt Lilyn eduksi, sillä Gasellit oon nähny tälle vuotta jo kahdesti.

Koska aikuisiällä oon tosissani fanittanut vain yhtä yhtyettä, on pakko käyttää fanityttöhetki siihen, että tärppään myös toisen päälavan esiintyjän: Hurts.

Tuo mahtipontisen melankolinen Manchesterilais-duo sai mut otteeseensa heti debyyttialbumillaan ja on pitänyt otteessaan siitä lähtien. Kahdesti Ruisrockissa ja kahdesti Helsingissä livenä nähtynä on pakko sanoa, et tää duo toimii! Tyylikästä ja eleganttia esiintymistä upean bändin kanssa.

Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa, kun Hurts breikkasi Iso-Britannian ulkopuolella ja tästä johtuen Suomi tuntuu olevan bändille erityinen paikka. Ensimmäisen Happiness-albumisen jälkeen kun kakkos-albumi Exile ilmestyi, levyn sisäkannessa luki suomeksi Onnellisuus maanpaossa.

Bändin ensimmäinen levy on ehdottomasti melankolisin ja siksi toiminut mulle kaikkein parhaiten. Uusin levy vaati eniten kuuntelukertoja ennen kuin sytyin siihen ja osa biiseistä aukesi vasta kun kuulin biisit viime syksynä Helsingissä livenä.

Hurtsin tavaramerkki livekeikoilla on valkoiset ruusut. Yleensä niitä on keikan aluksi pianon päällä ja lavan reunoilla, mutta keikan aikana duon ihana laulaja Theo Hutchcraft heittää niitä yleisöön. Joko tällä keikalla on mun vuoro napata niistä yksi?
Jos nappaat niistä yhden, tää fanityttö tarjoo vaikka bissen festarialueella jos toimitat mulle!

Kävikö jo selväks et oon fani?




Lauantain ensimmäisiksi tärpeiksi pääsevät kaksi suomalaista tänä vuonna lopettavaa bändiä. On siis viimeiset mahdollisuudet nähdä nämä kaksi keikoilla.

Lokakuussa viimeiset keikkansa soittava oululainen Satellite Stories ja joulukuussa KUUSI loppuunmyytyä viimeistä keikkaansa soittava Disco Ensemble. Jos et ole vielä jompaa kumpaa livenä nähnyt, nyt ois aika juosta eturiviin.

Vaikka bändit edustavat täysin eri genreä, niitä yhdistää ihan uskomaton live-energia. Siinä missä Disco Ensemblen eturivissä on joskus jopa rajuksi käyvä pitti, saatat Satellite Storiesin keikalla nähdä laulaja Esan hyppäävän yleisön sekaan bailaamaan.



Lauantaina Qstockissa esiintyy myös mies, joka on itkettänyt mua tänä vuonna jo kolme kertaa: Pyhimys. Ensin Nelivitosessa, sitten Hoodfesteillä ja lopulta Provinssissa niin pahasti, että joku tuntematon tyttö tuli halaamaan mua. En koskaan kyynelien läpi nähnyt kuka se oli, mut hei jos luet tätä niin kiitti! Kiitti myös sille toiselle tuntemattomalle tytölle joka toi mulle nenäliinan kun biisi loppui. Jos et vielä lukenut Hoodfest-postausta, syy itkuun löytyy sieltä.

Jos et vielä oo nähny Pyhimystä livenä, mee äkkiä! Kohta se on Vain Elämässä ja myy keikat loppuun niin ettet saa lippuja... eikä ku hei. Se tekee niin jo nyt.

Tämän vuoden ainoa "tätä ette varmaan tiiä"-tärppi tulee Ruotsista: Skott.

Tai itseasiassa tiedätte, jos ootte lukenu mun blogia tänä vuonna. Skott nimittäin palkittiin tänä vuonna Hollannissa Eurosonic Noorderslag-festarien yhteydessä järjestetyssä European Border Breakers Awardseissa. Juttua sieltä tämän linkin takana.

Tää kaunisääninen poppari sopii varmasti kesäpäivän fiilistelyyn!



Tänä vuonna oon ottamassa taas kuvia Qstockissa, joten tulkaa nykimään hihasta jos törmätään. Yritän pistää Qstock postaukset sit blogiin as soon as possible.
-T