Lähdin Platosoniciin ilman aikatauluja, sillä en ollut juuri katsonut mitä siellä esiintyy. Paitsi sen, että Suomen oma Jesse Markin aloittaisi klo 17.00 Platossa.
Kolmen aikaan saapuessani paikalle, CoffeeCompanyssä aloitteli irlantilainen Sorcha Richardson. Keikan alkaessa täysin vieras nimi, eikä keikaltakaan erityisen suurta hittiä jäänyt mieleen. Ainakin näin akustisesti, Sorcha Richardson on niitä artisteja, jotka sopivat niihin hitaiden sunnuntaiaamujen fiilistelyihin sun instastooreissa.
Vaikka Richardsonin ja Jesse Markinin välissä esiintyi useampikin artisti, törmääminen tuttuun suomalaiseen kahvilan edustalla, vei huomion keikoista hetkeksi, joten seuraava nähty artisti olikin sitten vasta Jesse Markin.
Vaikka Platon keikka oli ensimmäinen keikka jonka Jesse Markinilta näin, tuntui jotenkin heti, että kyseessä oli paljon kevyempi pintaraapaisu siitä, mitä Markin todellisuudessa livenä on.
Jesse Markin on artisti, jota soittaessa muutamalle kaverille, on aina aiheuttanut kysymyksen: "onks TÄÄ suomalaista?". Markin kuulostaa kansainväliseltä ja se ollaan huomattu myös Eurosonicissa. Illan keikkapaikan, Grand Theatren edustalle alkoi kerääntyä jonoa jo 25 minuuttia ennen keikkaan ja sali oli varsinkin keikan alkuvaiheessa täynnä.
Illan keikalla mentiin selvästi syvempiin vesiin ja tästä suurin osa johtui tottakai paikasta, valoista ja tunnelmasta. Jättimäinen screeni lavan takana toi keikkaan mahtavalla tavalla visuaalisuutta valojen lisäksi mm. videoilla.
Jesse Markin on buukattu Ouluun elokuun Varjofestareille, mutta toivoisin, että mieheltä saadaan nauttia vielä klubikeikka ennen kesän festareita.
Vaikka Jesse Markinin jälkeen olisi ollut useampi kiinnostava artisti ennen Celesteä, päätin ennakoida. Celeste oli valittu BBC Radio1:n Sound of 2020 listalle ja vielä tuon listan voittajaksi, joten hänet oli nähtävä. Vaikka lähdin Grand Theatresta heti Markinin lopetettua, 45minuuttia ennen Celesten keikan alkua, samaan suuntaan suuntasi jo reilusti muutakin festariyleisöä. Olin ovella 35 minuuttia ennen keikan alkua ja jouduin silti jonottamaan. Lisäksi sali oli sisään päästyäni jo yli puolillaan. Jälkikäteen näin instagramista, että keikan ulkopuolelle oli jäänyt todella, TODELLA paljon porukkaa, joka ei vaan yksinkertaisesti mahtunut sisään. Kuuden Eurosonic vuoden kokemuksella ennakointi siis kannatti. Eurosonicissa on mahdollisuus nähdä joko paljon artisteja tai sit ne tärkeimmät.
Mutta itse Celesteen.
Celesten ääni nousi mulle nopeasti suosikiksi Eurosonicin Spotify-listalta jo ennen kuin tiesin Sound of 2020 ehdokkuudesta, saati sitten voitosta. Celesten ääni on jotain sellaista, mitä saadaan kun sekoitetaan isoimmat brittiläiset naisäänet Adele ja Amy Winehouse ja kastetaan vielä legendaarisen Etta Jamesin ääneen. Artistien vertailu toisiinsa on aina vähän tylsää, mutta tolla vertauksella pääsette ainakin lähelle siitä, millä asteikolla Celesten äänen kanssa liikutaan. Näin tammikuussa 2020 on ehkä vielä liian aikaista sanoa, että mielestäni Celestellä saattaa olla mahdollisuuksia olla THE Sound of 2020-luku, mutta se selviää vasta muutaman vuoden päästä.
Livenä Celesten ääni on juuri niin upea, ellei upeampikin kuin levytettynä, mutta esiintyjänä Celeste ei ole vielä valmis. Vaikka vähäeleisesti mikkiständin kanssa esiintyviä souldiivoja on paljon, Celesten esiintymisestä huokuu vielä valitetavasti hieman läsnäolon puute. Laulaessaan erittäin vahva esiintyjä tuntuu jokaien hiljaisen hetken tullen katselevan lähinnä bändin jätkiä tai vaan seinille, ikäänkuin hakien poispääsyä lavalta. Uskon silti, että tähti on jo syntynyt, sillä keikkailu on yksi niitä asioita, joita ei voi oppia kuin keikkailemalla.
Yksi keino, millä olen oppinut löytämään kiinnostavia Eurosonic-artisteja, on festarien esiintyjien välissä soivat biisit keikkapaikoilla. Ne ovat aina Eurosonic-artiseja. Kun odottelee keikkoja eri keikkapaikoilla, alkaa tunnistaa biisejä, jotka ovat soineet parin päivän aikana jo aiemminkin ja sen jälkeen käytössä onkin Soundhound. Yksi tällainen keikkapaikoilla paljon soinut biisi oli belgialaisen Tanaë:n Still Beautiful. Tästä syystä illan viimeiseksi artistiksi valikoitui Tanaë.
Livenä Tanaën saundi kuulosti ajoittain jopa Alman ja Tones&I:n kaltaisen persoonalliselta, mutta levyversioissa aavistuksen pehmeämmältä. Genreluokituksessa Tanaë menee edeltä mainittujen kanssa tanssittavaan pop-musiikkiin mutta useita kertoja keikalla tuli mieleen myös Dua Lipa.
Useita covereita levyttänyt Tanaë esitti keikalla myös yhden, Jorja Smithin Blue Lightsin, mutta mielestäni laulajan tulisi keskittyä omaan tuotantoonsa, sillä siinä on ainesta. Keikan tanssittavimmasta kappaleesta vastanneen One Night kappaleen voisi hyvinkin kuvitella radioaalloille muun tämän päivän popin joukkoon.
Esiintyjänä Tanaë oli yksi viikon pirteimmistä. Laulaja selvästi nautti lavalla olosta ja yleisöön asti paistoi se, että hänellä ja bändin jätkillä on hauskaa. Varsinkin hillityn Celesten jälkeen Tanaën keikkaa oli ilo myös katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti