Loppukesän keikkasaldoa

Selailin instagramia ja vastaan tuli Qstockin virallinen after-movie. Muistin, et blogi on ollut pahasti heitteillä. Edellisen postauksen jälkeen on nähty niin Ed Sheeran kuin kokonainen Qstock-viikonloppukin, Teatrialla Tom Jones, 45ssa Olavi Uusivirta ja vielä myöhemmin syksyllä Nik Kershaw.

Palataan alkuun heinäkuun helteisimpään viikkoon joka sisälsi alkuviikosta Ed Sheeranin ja loppuviikosta Qstockin.

Ed Sheeran ei varsinaisesti kuulunut omiin must_see-artisteihin, mutta kun tilaisuus tuli, kiinnosti tuo maailman luokan yhden miehen show. Sheeran tuntui nostattavan somessa erittäin paljon puhetta keikkaviikolla ja oman elämänsä "paremmat musadiggarit" kokivat kovasti tarpeelliseksi ilmoittaa etteivät "tiedä kuka on Ed Sheeran". Mielestäni nämä kommentit sinänsä kertoivat enemmän kertojistaan kuin itse Ed Sheeranista, mutta jos Sheeran on edelleen joillekkin musadiggareille oikeasti tuntematon, suosittelen tutustumaan. Miehen suosituimpien biisien striimaukset lasketaan kuitenkin miljardeissa, eikä edes "vain" sadoissa miljoonissa".

Ennen kuin mennään itse keikkaan, on pakko mainita keikkajärjestäjä sekä keikkapaikka. Malmin lentokenttä epäilytti, ei sillä että olisin tietänyt paikasta mitään, mutta sijainti tuntui hieman syrjäiseltä. Fullsteam oli kuitenkin tehnyt niin priimaa duunia keikan järjestämiseen, etten lopulta keksinyt valittamista mistään. Toki kuulin lähijunien kanssa olleen ongelmia, mut jos jossain on yli 50 tuhatta ihmistä yhtäaikaa, logistiikka ei varmasti toimi kaikkien osalta täydellisesti.
Itse keikkapaikalle ei tarvinnut ihmismassasta huolimatta jonottaa hetkeäkään ja ruoka- sekä juomapisteitä oli taatusti tuolle määrää ihmisiä tarpeeksi.

Tiistain keikan harmitukseksi toinen lämppääjistä, Zara Larsson, joutui perumaan keikkansa sairastuttuaan, mutta jopa keikan perumisen aiheuttamaa harmitusta enemmän harmitti yleisön reaktiot. Jos artistin sanotaan sairastuneen, on mielestäni erittäin typerää aikuisilta ihmisiltä buuata ja kiukutella siitä, miksei tieto ole tullut aiemmin.

Omaksi onnekseni olin odottanut lämppäreistä enemmän James Bayta joka tuntui olevan yleisön joukossa enemmän tuntematon. Siinä vaiheessa kun Let It Go:n alkusävelet kajahtivat Malmin lentokentällä, varmaan suurin osa yleisöstä kuitenkin tajusi kuulleensa James Bayn musiikkia aiemminkin.

Nyt kun kirjoitan tätä kuukausia myöhemmin, tajusin taas että olen unohtanut itsekin James Bayn pitkäksi aikaa ja artistin tuotanto täytyy ottaa taas muidenkin kuin radiohittien osalta kuunteluun. James Bay hoiti lämppärin tonttinsa moitteetta ja keikka toimi. Toivoisinkin jonkun festarin buukkaavan Bayn jo ensi kesänä Suomeen takaisin.

Ed Sheeranin keikka oli omalta kohdalta erilainen kuin monet muut näkemäni keikat. Ei ollut tarve päästä eturiviin ja nähdä läheltä, vaan keskityin fiilistelemään itse musiikkia, ei niinkään artistia. Oli tosin vaikea olla keskittymättä itse artistiin, sillä niin naurettavan taitava Ed Sheeran on. Useaan kertaan lähinnä pyörittelin päätäni, sillä lavalla on tosiaan vain mies ja kitara ja toki kaikki mahdolliset livelooppauslaitteet millä Sheeran rakentaa biisit yksin.

Sheeranin keikalta mulla ei oo yhtään keikkavideoo. Jotenki tuon keikan tunnelma sai keskittymään hetkeen ja löysinkin Sheeranin tuotannosta uusia suosikkeja omille soittolistoille. Yllätyin kuitenkin siitä, ettei keikalla soinut jo ilmestyneeltä No.6 Collaborations Project-levyltä kuin yksi biisi, Justin Bieberin kanssa julkaistu I Don't Care.

Tämän kesän Qstock oli ehkä kuumin koskaan. Tai siltä se ainakin tuntui, sillä tais olla kesän ainoa kunnon helleviikko. Tarkkaa dataa ei toki ole ja Qstock-viikonloppu on tunnetusti ollut Oulussa aina kesän parhaimpia.

Tänä vuonna alueelle oli päästävä heti porttien auetessa sillä Samuli Putro aloitti Kaleva-lavalla jo 13.30. Putro itse kommentoi että "Qstockin keikan piti kulkea teemalla Viimeiset rukoukset, mutta nyt alkaa tuntua että tää on v*ttu kiirastuli". Sitä se varmaan Kaleva-lavalla mustissa esiintyneelle Putrolle olikin, kun helle oli tuota luokkaa ja tuohon aikaan aurinko paistoi suoraan lavalle.

Keikka oli hyvin saman henkinen kuin tämän vuoden aiemmatkin Putron keikat, mutta pidin myös tästä. Tykkään toki myös Putron tyylistä aina vittuilla oululaisille.

Putron jälkeen tuli vaelleltua festarialueella fiilistelemässä lämpöä ja ihmisiä ja arvottua samaan aikaan alottaneiden Peltokurjen ja Pariisin kevään välillä. Päädyin kuitenkin valitsemaan molemmat niin, että aloitin siirtymällä Oulu-lavan tuntumaan missä Peltokurki aloitti ja muutaman biisin jälkeen siirryin Kaleva-lavan puolelle Pariisin kevään pariin.

Peltokurki tuli mainittua Qstock-tärpit postauksessakin ja jo näiden muutaman biisin perusteella näkisin porukalta mielellään toisenkin keikan (jopa kokonaan). Jotenkin mun fiilis Peltokurjessa on vähän sellainen Scandinavian Music Group meets PMMP, eli jos jompikumpi tai molemmat näistä kolahtaa, suosittelen tutustumaan tähän oululaisporukkaan.

Päälavalla esiintyneen Vesalan suhteen mun fiilikset on tosi ristiriitaiset. Olin järjettömän suuri PMMP-fani, mut samoin kuin PMMP:n kohdalla, myös Vesalan suurimmat hitit ei kolahda muhun oikeen ollenkaan vaan löydän levyiltä ihan omat suosikit. Tästä syystä näkemäni Vesalan keikat ovat jääneet itselleni hieman etäiseksi, kun suurempaa huomiota keikoilla saavat juuri ne biisit mitä en juurikaan odota kuulevani. Näin kävi myös Qstockin keikan kohdalla, eikä juurikaan kommentteja keikasta jäänyt.

Vesalan jälkeen palasin Oulu-lavan ääreen kun lavalla aloitti Oulun oma poika Jokrates. Vaikka Qstock-tärpit postauksessa mainitsin kappaleen Älä mene pois, oli keikka huomattavasti energisempi ja iloisempi mitä pelkän tuon kappaleen perusteella olisi voinut odottaa. Jokrates sai hyvin jengiä mukaan, mutta itse jopa toivoin hieman enemmän sitä Älä mene pois-kappaleen vakavuutta. Toki tuohon helteiseen kesäpäivään festareilla tuo energisempi iloinen meno sopi ja nosti valmiiksi fiiliksiä seuraavaa keikkaa varten.

Rannassa Jokrateksen jälkeen esiintyi Suomen paras bilebändi. Tällä nimellä kutsuin Teflon Brothersia keikan jälkeen. Oon käynyt katsomassa Teflareiden keikkaa pari kertaa myös ihan selvin päin klubilla, mut tosiasia on se, että Teflarit toimii parhaiten hyvässä seurassa, hyvällä fiiliksellä ehkä pienessä nousuhumalassa.

Bilebändistä toiseen. Päälavalla JVG veti jälleen kerran päälavan arvoisen shown kuten Provinssissakin. Cheekin lopettamisen jälkeen JVG on selvästi vienyt kovimman kotimaisen tittelin festarilavoilla, eikä syyttä, sen verran hyvin jätkät saa isotkin yleisöt haltuun.

Qstock2018

Qstock2018

Perjantaina eniten odotin The Offspringia. Vaikka bändin olin kahdesti nähnyt aiemmin, eikä edellisestä kerrasta ollut reilua vuotta enempää, luotin siihen, että bändi toimii Qstockin päälavalla kuin häkä. Kyllähän The Offspring hittikavalkadillaan toimiikin ja keikka meni lähes cardio-treenistä hyppien kaikki suurimmat hitit läpi. Toki fiilistelin Gone Away-kappaleen slovariversiointia isosti, vaikka se laskikin kovasti keikan intensiteettiä.

Myös Qstock-lauantai tuli aloitettua aikaisin. Pakko myöntää, että puhallutti kun alueelle valuttiin jo hieman yli 12.00, mutta 12.30 aloittanut Gettomasa oli nähtävä kun Provinssissa jäin teltan ulkopuolelle kun jengiä oli niin paljon.

Gettomasa kuuluu kyl tän hetken puhutuimpiin suomalaisiin räppäreihin ja äijä oli vetänyt Kuusisaaren rantaankin älyttömän määrän porukkaa siihen nähden että kello oli hädin tuskin kääntynyt iltapäivän puolelle aamusta.

Gettomasan jälkeen yritin selvitä Kooma-lavalle, mutta ei puhettakaan että olisin ängennyt siihen mustaan telttaan joka sen ihmismassan kanssa olisi mennyt saunasta. Jo teltan takareunalla seistessä lämpö huokui ulos teltasta. Onneks fiilis kantautui ulos asti ja sai pienen maistiaisen Mouhouksen meiningistä. Tää poppoo pitää nähdä vielä uudelleen.

Päälavalle siirryttiin seuraavaksi katsastamaan suomipopin kiistatonta kuningatarta jo yli 25 vuoden ajalta. Oma ensimmäinen kosketus Kaija Koon musiikkiin on nimittäin siltä ajalta kun olin 6v.

Kaija Koo ei kuulu artisteihin mitä olisin kuunnellut (ala-asteen jälkeen) kotona, mutta lähes joka kesä hänet on kerran festareilla nähtävä. Sama mitä sanoin Teflareista, toimii myös Kaijaan kaikkien näiden vuosien jälkeenkin: Hyvä seura + hyvä fiilis + pieni nousuhumala ja Kaija Koo.

Qstock 2018

Kaijan jälkeen piti jättää bailufiilikset hetkeksi ja keskittyä fiilistelemään yhtä upeimmista suomalaisista äänistä, sillä yllätyksekseni Qstock oli buukannut tänä vuonna suuresti diggailemani Lxandran. Lxandra tuli nähtyä jo muutamaan otteeseen Hollannin reissuilla Eurosonic-festareilla sekä viime kesän Flow-festareilla, mutta tätä upeaa ääntä lähden katsomaan aina kun tilaisuus tulee. Sain houkuteltua keikalle muutaman ystävän jotka eivät Lxandrasta olleet kuulleetkaan, mutta niin vain kylmät väreet saavuttivat myös heidät. Osa ei ollut uskoa. että kyseinen laulaja on suomalainen ja ääntä verrattiin Adeleen. Lxandran ääni on livenä vielä levytyksiäkin uskomattomampi enkä usko että hänen keikallaan voi kukaan kylmiltä väreiltä välttyä!

Tämän vuoden Qstockissa muutaman esiintyjän päällekkäisyys saa aikaa hieman kritiikkiä. Ymmärrän toki, että aina tulee päällekkäisyyksiä kun festarit on isot ja lavoja monta. Festarin pitäisi kuitenkin pyrkiä saman genren ja saman yleisön jakavat artistit sijoittamaan eri esiintymissloteille. Ensimmäinen hämmästystä aiheuttanut päällekkäisyys oli Sannin ja Anna Puun kohdalla. Kyseiset artistit jakavat niin suurelta osalta samaa yleisöä, että varmasti monella on tehnyt tiukkaa valita näiden kahden väliltä.

Omalta kohdalta valinta osui Anna Puun kohdalle. Aikaisemmilla rantalavan keikoilla en ollut tätä huomannut, mutta kun Anna Puuta mentiin katsomaan aika lähelle lavaa rannan puolelta, ei reunalta juuri lavalle nähnyt rannan portaan takia. Ensi kesänä rantalavan paikkaa tulisi ehkä miettiä vielä uudelleen. Itse artisti sai kyllä fiiliksen nousemaan yleisössä siitä huolimatta, että varmasti aika isokaan osa yleisöstä ei lavalle kunnolla nähnyt.

Flow festival 2018

Toinen Qstockin järkyttävä päällekkäisyys oli vähän Anna Puun ja Sannin jälkeen. Yhtä aikaa aloittivat päälavan ikisuosikki Apulanta, Sirkusteltan kovimpia kotimaisia live-esiintyjiä Olavi Uusivirta sekä tähän kesään keikkailun lopettava Ricky-Tick Big Band ja Julkinen sana. Ei toki täysin samaa genreä, eikä varmaan täysin sama fanikuntakaan, mutta sen verran suuret nimet kyseessä, että teki todella tiukkaa valita näiden väliltä.

Päädyin Olavi Uusivirtaan, sillä hän ei tämän vuoden Provinssissa esiintynyt ja kyllähän kesä aina yhden Olavin keikan kaipaa. Ikävä kyllä Sirkusteltan ja Rantalavan läheisyys aiheutti sen, että jos ei teltassa ollut kunnolla sisällä, puuroutui teltan ja rantalavan keikat keskenään.

Olavin jälkeen kävin kuuntelemassa muutaman biisin Don Huonoja ja vaikka keikka vaikutti älyttömän hyvältä ja oli mahtava kuulla Donkkareita pitkästä aikaa, halusin nähdä illan pääesiintyjän läheltä.

Stadion rock tai poprock on mun guilty pleasure. Jopa sellaiset stadion kokoluokan bändit, mitä en juurikaan kuuntele, saavat mut livekeikoilla kuitenkin johonkin hurmokseen. Oli kyse sitten Coldplaystä, Imagine Dragonsista tai kuten tämän vuoden Qstockissa Thirty seconds to Marsista, yhteislaulumelodiat saa suuressa yleisössä aikaan jonkun järkyttävän suuren yhteenkuuluvuuden tunteen sen muun yleisön kanssa.

En erityisemmin fiilistellyt Jared Letoa näyttelijänä ennen Dallas Buyers Clubia (2013), mutta kun näin miehen ensimmäistä kertaa lavalla, myönnän löytäneeni itsestäni hieman fania. Leto on kaikessa pukeutumisen outoudessaankin erittäin karismaattinen hahmo ja saa hyvin jengin mukaan.

Thirty seconds to Marsin kohdalla harmittaa, että bändi on pienentynyt aikaisemmista näkemistäni keikoista ja huomio keskittyy nyt jo vähän liikaa Leton veljeksiin (rummuissa Jaredin veli Shannon). Niin mukavaa kun somessa onkin seurata "behind the scenes" meiningillä bändin keikkoja, livenä hieman ärsyttää kun bändin keulakuva tuntuu poseeraavan lavalla someen kuvaavalle henkilökunnalle enemmän kun liveyleisölle.

Kaikesta tästä huolimatta lavan etuosassa unohti, että nyt ollaan festarikeikalla eikä Thirty seconds to Marsin omalla keikalla. Varsinkin kun This is War-kappaleen aikana suuret ilmapallot nousivat yleisön päälle heiteltäväksi, fiilis oli katossa. Yleisössä näkyi myös paljon bändin lippuja, joten uskon että tämä bändi on vetänyt Ouluun Qstockiin eniten festarivieraita kaupungin ulkopuolelta festarin historiassa.

Noin kuukauden päästä tuleekin sitten ensi kesän ensimmäiset julkistukset sekä joululippujen myynti alkaa!