perjantai 18. tammikuuta 2019

Eurosonic Noorderslag day 2

Kuten jo aiempina vuosina on tullut mainittua, viralliset Eurosonic-keikat alkavat vasta illalla klo 20 ja yli 300:n artistin näkeminen neljään päivään klo 20-02 välille on mahdotonta. Tästä syystä oon ollut kiitollinen joka vuosi Eurosonicin ns. "varjofestareista" eli Platosonicista, jotka järjestetään päivällä noin 12-17 paikallisessa levykauppa Platossa ja viereisessä CoffeeCompany-kahvilassa.

Myös tänä vuonna suuntasin Platosoniciin hyvissä ajoin heti 12 jälkeen. Edellisenä iltana väsymyksen takia väliin jäänyt Iris Gold lopetteli Platossa keikkaansa kun saavuin perille. Pääsin kuuntelemaan vajaat 2 viimeistä biisiä ja nyt kyllä harmittaa, että illan keikka jäi väliin. Sen verran upea laulajadiiva lavalla esiintyi mielettömän hienon bändin kanssa.Trumpetista extrapisteet bändille!

Vaikka väkeä ei vielä erityisen paljon ollut ja sisään Platoon mahtui helposti, sai Iris Gold helposti yleisön mukaan ja jopa sellainen ihme nähtiin, että artisti sai Plato-yleisön kädet ylös musiikin tahtiin.

Seuraavana siirryin CoffeeCompanyn puolelle, sillä aamukahvi oli vielä saamatta. Vaikka pääasiallinen tavoite oli saada kahvia ja jotain syötävää, ei taustalla esiintynyt Kawala jäänyt huomaamatta ja heidän musiikkinsa täytyy ottaa ehdottomasti kuunteluun kun pääsee kotiin. Kivaa ja menevää meininkiä ja vähän samaa vibaa kuin Mumford & Sonsilla tai Of Monsters & Menillä.

Kawalan jälkeen takaisin Platoon. Seuraava bändi olikin loistava esimerkki siitä, kuinka voit tulla levykauppaan sellaisen bändin keikalle josta et tiedä yhtään mitään, mut bändi vie sut silti heti alusta asti sellaiseen tunnelmaan ku oisit fiilistelly bändiä jo pitkään. Itävaltalainen Molly veti Platossa akustisen keikan, joten se mitä Spotifystä kämpille päästyä löysi, oli toki hieman erilaista ja jälkikäteen todettuna tykkäsin jopa akustisen keikan tyylistä enemmän, sillä levyversioihin oli tuotannollista puolta tuupattu ehkä hieman joka liikaa. Rauhallista, unenomaista fiilistelyä joka tapauksessa.
Molly
 Mollyn jälkeen siirryin CoffeeCompanyn puolelle odottelemaan jo seuraavan esiintyjän jälkeistä esiintyjää, tavoitteena löytää istumapaikka ennen ku tuo jälkimmäinen artisti aloittaisi. Italialainen Violetta Zironi aloitti keikkansa ilman spiikkejä ja ilman taustoja hiljentäen kahvilan yleisön välittömästi upealla äänellään. Vain neljän tai viiden biisin setissä Zironilla oli mukana 2 vielä julkaisematonta biisiä, mutta biisit olivat hyvinkin linjassa toisiinsa ja keikka oli ehyt kokonaisuus. Jostain italialaisista melankolisista melodioista kaivoin itselleni vanhan suomi-iskelmän fiiliksen biisissä One More Goodbye. Löytääkö muut tän fiiliksen vai oonko yksin tän kans?

Yksi ennakkokuuntelujen perusteella odotetuimmista Eurosonic-artisteista oli saksalainen Eli. Tän miehen musiikissa on niin vahvat Ed Sheeran vibat, että kun ujutin Elin biisejä työpaikan soittolistalle, huomasin kesken työpäivän kuvittelevani et kuuntelen Ed Sheerania. Varsinkin Gone Girl menis Sheeranin settilistaan niin helposti, etten itsekään huomaisi jos vetäisi coverin tästä.

Vaikka itseänikin ärsyttää vertailla artisteja toisiinsa, kuvaillessa uusia artisteja se on usein välttämätöntä, jotta lukija/kuulija saa nopeammin kiinni mistä puhutaan. Elin tapauksessa kuitenkin mennään niin samassa genressä ja tyylissä Sheeranin kanssa, että mietityttää tuleeko se olemaan Elin uralle hyödyksi vai haitaksi. Toisaalta Sheeran onnistuu myymään kaks lentokentällistä täyteen väkeä jopa Suomessa, joten singer-songwriter meininki taitaa olla niin pinnalla, että vetää mukanaan myös Elin.

Eli on julkaissut vasta 3 biisiä Spotifyssä, mutta soitetuimmalla niistä, Change Your Mind- kappaleella striimejä on jo lähes 42 miljoona. Jos siis fiilistelet Ed Sheerania, voin suositella näitä kolmea jo julkaistua kappaletta. Keikalla kuullut julkaisemattomat kuulosti myös niin hyvältä, että odotan innolla uusia julkistuksia.
Eli
Loput päivän keikoista tuli katseltua levykauppa Platon puolella. Jo edellisen illan Fangclubin keikalla totesin särökitaravetoisen alternative rockin tekevän paluuta. Jatkoa saatiin Platossa kun hollantilainen EUT aloitteli keikkaansa. Jotenkin tän pitkän electronisen ja räpin täyteisen musiikkikauden jälkeen särökitara kuulostaa yllättävän freshiltä. Vaihtoehtorock naislaulajalla nosti vähkisin pintään vähän Paramore-fibaa, vaikka EUT ei missään nimessä ollutkaan verrattavissa Paramoreen. Pakko myöntää et pitkästä aikaa naislaulaja rock-puolella toimi myös minulle.

Seuraava bändi jäi mieleen jo ensikuuntelulla Spotifystä, mut sillon jäi vielä vähän epävarmuus siitä pidinkö bändistä vai oliko siinä jopa vähän jotain ärsyttävää. Kuitenkin keskiviikkoiltana Mahalian keikkaa odotellessa Stadsschouwburgissa oli pakko käyttää Soundhoundia kun Face Behind Her Cigarette lähti soimaan dj:n toimesta.

Boy Azoogan keikka lähti hieman laiskasti liikkeelle, mut jo toisessa biisissä kuultiin menevämpää riffittelyä. Säröt oli käännetty jopa edellistäkin bändiä kovemmalle, joten särökitaran paluusta ei ole siis yhtään perusteetonta puhua. Boy Azoogan kohdalla en löydä oikeen mitään bändiä johon vertaisin, mutta jostain syystä keikan päättyessä päässäni soi Jet-yhtyeen klassikko Are You Gonna Be My Girl.

Ja sitten... puhuiko joku särökitarasta? Seuraava bändi ei todellakaan lähtenyt laiskasti, vaan säröiset riffit tuutattiin suoraan yleisöön heti ensimmäisestä tahdista. Fontaines D.C. löi voluumit kaakkoon ja säröt täysille niin, ettei yleisössä jäänyt epäselväksi alkoiko keikka vai ei.

Vaikka särökitaran ystävä olenkin ja bändin soittaminen kuulosti hyvältä, laulusta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Oon tottunut kuuntelemaan bändejä, joilla kaiken sen särön ja melun taakse on kuitenkin piilotettu kauniit laulumelodiat. Tätä Fontaines D.C.:n kohdalla ei kuultu vaan genreltään se oli jotain ihan muuta. Bändin illan keikka kuullaan kuitenkin Verassa, joka on mielestäni kaupungin parhaita rokkiluolia, joten uskon klubikeikan toimivan levykauppakeikkaa paremmin tämän bändin kohdalla.

Illan keikkojen osalta alkoi jälleen arpominen. Mitä keikkoja jättää väliin päällekkäisyyksien vuoksi ja voisiko nähdä enemmän jos katsoisi osalta bändeistä vain osan keikkaa?

Aloitin illan Adam Naasilla, mutta vain muutaman biisin verran. Jotenkin Adam Naas muistuttaa mua Alex Vargasista jonka löysin Eurosonicista muutama vuosi sitten, vaikka livenä olikin hyvin erilainen laulaja. Adam Naas kuuluu niihin laulajiin joilla on ääni, joka ei paljon muuta instrumenttia taustalle kaipaa kuin hieman kaikua mikrofoniin. Vaikka falsetissa lauletut niekut ja koruilut olivat erittäin taitavasti laulettuja, omasta mielestäni Adam Naasin ääni soi kauneimmillaan matalammalla.

Ehdottomasti olisi voinut kuunnella Adam Naasia täyspitkän keikan verran, mutta pakkohan se oli lähtä katsomaan kun kotikylän pojat olivat tulleet Eurosoniciin.

Oulun oma Blind Channel oli siis yksi tämän vuoden suomalaisedustuksia Eurosonicissa. Keikkapaikkana oli mulle uus stage Eurosonicissa, joten meni hetki hakiessa. Porukkaa oli hyvin paikalla, sillä piti tehdä duunia päästäkseen eturiviin ottamaan muutama kuva.

Jätkät veti kyl erittäin energisen keikan ja yritys oli kova saada yleisöä mukaan bailaamaan. Siinä onnistuminen jäi toki vajaaksi, mut ei siksi että jätkiltä ois energiaa puuttunut. Eurosonic yleisö on Eurosonic yleisö. Siitä täytyy nostaa hattua, et energia Blind Channelilla ei laskenut hetkeksikään vaikkei yleisö ollutkaan samalla tavalla mukana mihin Oulun pojat ovat varmasti tottuneet.
Blind Channel



Seuraava keikkapaikka oli onneksi ihan vieressä sillä jonoa oli sen verran, että seuraava keikka ehti alkaa ennen ku olin sisällä. Huize Maas on yks Eurosonicin selvästi suosituimpia keikkapaikkoja paikalliselle yleisölle. Ja juuri kun hetkeä aikaisemmin arvostelin Eurosonic-yleisöä Blind Channelin keikalla sveitsiläinen Crimer muistuttaa mua siitä, mikä musiikki tuntuu kolisevan pohjoisen rannikkoeuroopan väkeen kuin häkä. Hollannissa ja kuulemma myös Belgiassa synapoppi tai tarkemmin jopa Dreampop saa jengin keikoilla bailaamaan aivan täysillä. Ja tämän näyttää aiheuttavan myös Crimer. Jengi bailaa aivan täysillä ja saa jopa artistin itsensä hyppäämään yleisön joukkoon tanssimaan keikan loppupuolella. Itselle Crimerin musiikki aiheuttaa todella voimakkaat Depeche Mode fibat mahtipontisilla synapop-sävelillään. Ainakin kappaleet Brotherlove sekä Hours pääsevät omille soittolistoille.

Vaikka Boy Azoogan keikan näinkin jo päivällä, aikataulullisesti tuli järkevämmäksi jäädä katsomaan keikka myös illalla, sillä Huize Maasiin takaisin pääseminen myöhemmin illalla olisi todennäköisesti ollut mahdotonta. Toisaalta hyvä että jäinkin, sillä vasta illan keikalla huomasin, et bändillä löytyi mahtavia bassoriffejä!

Koska Boy Azoogan jälkeen oli vielä muutama esitys ennen odottamaani Sea Girlsiä, tuli sit katsottua samalla keikkapaikalla myös Gerry Cinnamon. Yleisö tuntui diggaavan, mut en tiedä oliko omaa turnausväsymystä jo vai mitä, mut ei ainakaan näin ensikuuntelulla ollut mun pala kakkua.

Illan viimeisenä jäin siis odottamaan BBC Radio 1 Sound of 2019 listalle valittua brittiyhtye Sea Girlsiä. Onneksi jäinkin. Väsymyksestä huolimatta tää bändi toimi. Olin kuulevani jotain The Killerssistä Bastilleen sekä Franz Ferdinandiin, joten tiedän heti useamman jolle suositella tätä bändiä kuunteluun ja omille soittolistoille päätyy varmasti useampikin biisi.
Sea Girls


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti