Pyörän selkään noustessa en ollut vielä osannut päättää, mutta matkalla ärsyttävä tihkusade teki päätöksen mun puolesta. Gaala oli kauempana, joten keikoille. Koska ennen Fangclubia samalla lavalla soitti omaan aikatauluun merkitty Linn Koch-Emmery, suuntasin keikkapaikalle... kuullakseni viimeiset tahdit kyseisen bändin viimeiseltä biisistä.
No ei mennyt putkeen se.
Tässä vaiheessa ois toki ehtinyt vielä gaalaan, mut toisaalta olin jo Fangclubin keikkapaikalla joten päädyin puolen tunnin odotteluun kun ei viereisiltä keikkapaikoilta nopeasti löytynyt katsottavaa.
Näin jälkikäteen voinkin sitten kiittää laiskuuttani. Kun kuulin Fangclubia YleX:n Uuden musiikin rockshowssa, Teppo Vapaus kuvaili tätä grungen uudeksi tulemiseksi Brittien saarilta. Kun tämä irkkubändi sitten asteli lavalle, mietin kuinka oikeassa Teppo Vapaus olikaan. Laulaja polkkamittaisessa blondissa tukassaan 5cm tummalla tyvikasvulla ja rumpali pitkässä, tummassa, hieman luonnonkiharassa tukassaan olivat kuin inkarnaatio Nirvanasta (toki Grohl elää, joten inkarnaatio jotenkin väärä termi). Grungevertaus ei toki rajoittunut vaan jätkien ulkonäköön, vaan mielestäni bändin biisejä vois helposti heittää samalle soittolistalle 90-luvun legendojen kanssa. Kaverilleni totesin bändiä suositellessani, ettei näin lähelle grungea ole 2000-luvulla päästy.
Keikka oli energinen siitäkin huolimatta, että vaikka Eurosonic-yleisöksi yleisö oli hyvin mukana ja fiilisteli täysiä, ei Eurosonic-yleisö ole verrattavissa klubi- tai normi festarikeikkojen yleisöön. Toivottavasti suomalaisia festaripromoottoreita oli paikalla, sillä mielellään näkisin tämän yhtyeen Suomessa ensi kesänä. (Erityisesti toiveet Qstockin ja Provinssin suuntaan, sillä heidän jo julkisettuun kattaukseen tää sopis täydellisesti)
En tiedä oliko tarkotuksellinen keikan loppuraita, vai tuliko vaan äänimiehen valintana, mutta bändin astellessa ulos lavalta Weezerin Say it ain't so -kappaleen tahtiin tajusin olleeni aikamatkalla 90-luvulle koko keikan ajan, mutta hyvällä, uudella ja erilaisella tavalla.
Kuvat tältä reissulta valitettavasti kännykkätasoa:
 |
| Fangclub |
Keikan loppuessa jäin selailemaan aikataulua, sillä seuraavaan must see -artistiin oli vielä yli tunti aikaa. Jos Fangclub kuljetti mut aikamatkalle 90-luvun Seattleen, en tiedä mihin heidän jälkeen samalle lavalle noussut PowerSolo oikeen vei. Kun lähdin kotoani uuden musiikin festareille, tää ei varsinaisesti ollut sitä mitä kuvittelin löytäväni.
Jos bändillä on biisi nimeltään Boom Babba Do Ba Dabba, voisi äkkiseltään kuvitella et lavalle ei mikään dj-tuottaja ole tulossa, eikä tullutkaan. En tiedä onko väärin sanottu, mut lavalle nousseita henkilöitä omastani mielestäni kuvasti sanat "vanhan liiton rock'n'roll". Ei ehkä oma genreni, mutta jotenki hyvä fiilis siitä tuli, et tää genre edelleen elää ja voi hyvin. Kaikessa tässä tämän päivän musiikin koneellistumisessa on kuitenkin jotenkin virkistävää nähdä tällaista meininkiä!
 |
| POWERSOLO |
Pirteä ja iloinen ja uskomattoman hienolla äänellä varustettu Mahalia sopi tuonne lavalle täydellisesti. Taustojen lisäksi laulajan mukana lavalla oli vain basisti, mutta setti toimi täysin. Saatoin jopa kommentoida Mahalian olevan ärsyttävän lahjakas laulaja, kun hän esitti kappaleensa Back Up Plan täysin ilman mitään taustoja. Vaikka oma laulutunneilla käynti on opettanut, että kaikenmaailman korut, niekut ja kikkailut laulaessa voi olla liikaa, jos sen tekee niin lahjakkaasti kuin Mahalia, sallin sen täysin.
Lisäksi Mahalian kappaleet ja tapa esiintyä on jotenkin ihanan kerronnallista. Kuin katsoisi musikaalielokuvaa jossa kappaleet on täydellisesti kirjoitettu dialogiksi tai kuin hän kertoisi tarinaa edessä oleville ihmisille tuosta noin vain laulamalla.
 |
| Mahalia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti