lauantai 2. toukokuuta 2015

Mindscape 1.5.2015 @ 45special, Oulu

Vappupäivänä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia käydä keikalla. Eikä itseasiassa missään muuallakaan. Toisin kuitenkin kävi, kun työkaveri viestitteli ja houkutteli liikenteeseen ja lähdinkin kaverille kuskiksi. Baarikierros avattiin Oulun uutuusbaarista Rummers' Clubista. Keikkaa ois ollut tarjolla entisen Nuclear Nightclubin tiloissakin, mutta Aki Louhelan olin nähnyt jo kuluvalla viikolla Kärppien mestaruusjuhlissa torilla, eikä kuulu muutenkaan suosikkeihin. (Niistäkin kekkereistä olis voinut postausta kirjoittaa, mutta paljon ei jäänyt kerrottavaa Suvi Teräsniskan, Karri Koiran & Ruudolfin sekä Mitran esittäessä vain kaksi biisiä per artisti).

Nelivitoseen lähdettiin, koska tarkoituksena oli päästä tanssimaan ja puolen yön aikaan mennessä ajateltiin, et jos siellä joku keikka on ollut, se on jo loppunut ja loppuilta on rokkidiscoa.

Ovella selvis, että Nelivitosen olivat täyttäneet Drum'n'Bass sekä Techno dj:t ja ohjelma näytti jatkuvan valomerkkiin saakka. Hetki pohdintaa, vaihtaako paikkaa vai jäädäkö tarkistamaan millainen tapahtuma on kyseessä. Why not? Pääseehän täällä ainakin tanssimaan.

Oma suhde konemusiikkiin on ristiriitainen. Tietyt dj:t kolahtaa kovaa ja genren tapahtumissakin on tullut käytyä tamppaamassa, vaikkakin edellisestä on jo muutama vuosi vierähtänyt. Kuitenkaan en koskaan ole ollut ns. "inessä scenessä" enkä oo ikinä oppinut erottamaan eri konemusiikin genrejä eikä kiinnostusta niinkään ole ollut uusia etsiä.

Nimet Nelivitosen timetablessa oli täysin vieraita joten alkuun seilattiin yläkerran drum'n'bass stagen ja alakerran technostagen välillä. Noin puoli yhden aikaan yläkerta alkoi viedä voittoa soundeilla eikä ihme, aikataulua tarkistaessa lavalla olikin parhaillaan illan pääesiintyjä, unkarilainen Mindscape. Jätkällä oli soundit niin kohdallaan, että tanssilattialla viihdyttiin varmaan tunti, vaikka itsekin autolla liikenteessä ollessa olin tietysti vesiselvänä. Biitit vei vaan mukanaan.

Ihan samaa energiaa ei seuraavana lavalle noussut dj saanut aikaiseksi joten vielä nopea alakerran tsekkaus ja baarikierros jatkui.

Illan jälkeen facebookin tykkäyksiin meni niin Mindscape kuin illan järjestänyt LaavU. Mindscapen tahtiin tamppaan nimittäin mielelläni uudelleenkin, mutta ensikerralla ehkä mielummin vähemmän extempore. LaavUa seuraan mielelläni, sillä tällaisten bileiden mainokset katukuvassa tai baarien ohjelmistoissa jää usein tarkistamatta tarkemmin, kun nimet ovat vieraita eikä tyylistä ole mitään tietoa ellei itse nää vaivaa googlen parissa. Enemmän mainstreamia tai muita musiikkityylejä kuunteleva eksyy siis näihin bileisiin vain vahingossa jos niinkään.

Loistava ilta noin extempore lähdöstä huolimatta ja mukava huomata, että Oulun konemusiikkiscene voi hyvin. Siitäkin huolimatta, että itse oon pudonnut täysin kyydistä.

-Tiina

PS. Jossain tamppausfiiliksissä unohdin täysin ottaa kuvia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti