tiistai 21. huhtikuuta 2015

Disco Ensemble 9.4.2015 @ 45special, Oulu

On vain kaksi täydellistä tapaa kuunnella Disco Ensembleä:
1. Treenimusiikkina, sillä tämä bändi luureista lenkillä/salilla saa kyllä ihan törkiän draivin päälle. Parasta suomalaista treenimusiikkia. Helposti.
2. Livenä. Useamman kerran bändin livenä nähneenä voin väittää, että Disco Ensemble on kiistatta yks energisimpiä suomalaisia livebändejä.

Edellisestä DE keikkakokemuksesta oli ehtinyt vierähtää muutama vuosi ennen Nelifemman keikkaa ja sen tajusi samantien jätkien noustua lavalle. Sen verran oli lommoposkiset ja rimppakinttuiset rokkaripojat "ukottuneet" sitten viime näkemän. (Mikä on outoa jos palataan kohtaan 1.)

Ensimmäisistä soinnuista lähtien nuo ulkonäköseikat oli kuitenkin unohdettu, sillä kymmenvuotiasta First Aid Kit-albumiaan juhliva bändi aloitti luonnollisesti tuon albumin isoimmilla hiteillä saaden yleisön mukaan täysin. Settilistasta oli koottu energinen hittikimara ja vähemmälle oli jätetty uudempia "slovareita" kuten allekirjoittaneen ikisuosikki Protector. Tästäkään huolimatta keikalle ei voi miinuspisteitä antaa.

Keikan alkupuoliskon ajan mietin, onko torstai sittenkin huono keikkapäivä oululaiselle keikkayleisölle kun energisestä keikasta huolimatta sai järjestelmäkameran kanssa olla yllättävän rauhassa loppuunmyydyn klubin etuosassa. Keikan puolen välin paikkeilla alkoi kuitenkin pientä pittiä syntyä ja loppua kohti jopa pientä kärhämää eturivissä, mutta näin energisen keikan kohdalla se kuuluu jopa asiaan. Olisin ollut pettyneempi jos ainuttakaan mustelmaa ei selästä olisi löytynyt Disco Ensemblen keikan jälkeen.

Oulun keikka oli jälleen yksi osoitus siitä, että Disco Ensemble on vaan törkeän kova livebändi. Ja keikan jälkeisen viikon ajan oli helppo palata toiseen täydelliseen tapaan kuunnella DE:tä eli salitreeni kulki luureista soiden, mikäpä muukaan kuin First Aid Kit-albumi.

Disco Ensemble nähdään Oulussa seuraavan kerran kesän Qstock-festareilla ja uskallan väittää, että jos ei festareiden energisin keikka ole kyseessä, niin ainakin Qstockin paras pitti! Ja mä ainakin aion olla paikalla!

Disco Ensemble, 45special, Oulu



































-Tiina

PS. Kamera on kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti