Eurosonic Noorderslag day 2: Years&Years, Sólstafir & Puts Marie

Syy miksi Seinabo Seyn keikka oli jätettävä kesken, oli BBC:n Sound of 2015 listalle valittu Years&Years. Jo ennen keikkaa oli tiedossa, että tämä kokoonpano tulee vetämään Simplonin ääriään myöten täyteen ja ensimmäisenä iltana tuli opittua, että rannekkeista huolimatta tällä festareilla voi jäädä keikoilta uloskin.

Years&Years on brittiläinen elektroninen indie-pop yhtye jonka rytmit menee kyllä välittömästi jalan alle. Voisinpa väittää, että tämän yhtyeen jo valmiiksi tanssittavia biisejä tulee remixaamaan dj:t ympäri euroopan ja biisit tulee vetämään yökerhojen tanssilattiat täyteen. Yhtyeen laulajan Olly Alexanderin ääni sopii ihan mielettömän hyvin tän tyylin letkeisiin rytmeihin ja tanssittaviin taustoihin. Ääni toimi ihan uskomattoman hyvin myös livenä. Lisäksi Olly on ihan äärettömän suloinen, eikä millään meinais uskoa että kundi on "jo" 24v. Jotain näyttelijätaustaakin Ollyltä löytyy, johon itse en ole sen tarkemmin vielä perehtynyt.

Keikka tosiaan veti täyteen ja vaikka keikan alkupuolella meinasin ärsyyntyä ajattelemattomille ihmisille, jotka tunkivat edessäni pyörätuolissa istuneen tytön eteen näköesteeksi, sai varsinkin hitit Desire ja Take Shelter väkisinkin hyvälle tuulelle ja tanssimaan mukana.

Years&Yearsista on sanottava, että tää on THE NEXT BIG THING euroopan tanssimusiikissa ja toivottavasti Suomen keikka- ja festarijärjestäjät on hereillä NYT!  Pian nää jätkät kiertää maailmalla niin, että pienen Suomen keikalle ei oo aikaa.

Years&Years

Years&Years

Years&Years

Years&Years

Years&Years

Years&Years

Years&Years

Years&Yearsin jälkeen oli ongelma. Kolme must see-artistia aloitti keikkansa minuutilleen yhtä aikaa eri puolilla Groningenia. Mapei, Ella Eyre sekä Sólstafir. Koska olin roikuttanut kaveriani Niinaa ympäri Groningenia keikoille mitkä mä halusin nähdä, oli Niinan vuoro päättää ja Sólstafir oli Niinan listalla must see nro 1. Suunnattiin siis rockklubi Veraan, joka oli jälleen osoitus siitä, että Groningenilla menee pirun paljon paremmin kuin Oululla jos keikkapaikkoja lasketaan.

Sólstafir on islantilainen "viikinkimetalli" yhtye joka on tehnyt musiikkia jo sen verran pidempään, että hieman jopa ihmetytti miksi ovat Eurosonicissa vasta nyt. Ehkä Pohjoismaat on käyneet pieneksi ja nyt viikingit valloittaa muutakin Eurooppaa.

Kun lavalle kävelee parrakkaita pitkätukkaisia miehiä nahkatakeissaan ja cowboy-hatuissaan vois kuvitella, että nyt lähtee rähinällä. Sólstafirin kohdalla näin ei ole, vaan jätkät jaksaa kyllä leikkiä postrock tyylisesti kaiulla ja säröllä yllättävän pitkään ennen kuin biisit kunnolla lähtee käyntiin. Tämä johtaakin siihen, että Sólstafirin biiseissä 7minuutin kesto on itseasiassa hemmetin lyhyt. Sólstafir ei siis häiritse yleisöä turhilla aploodeilla vaan keikkaa oli ehtinyt kulua jo 23 minuuttia ennen kuin kolmas biisi alkoi.

Mitään tolkkuahan noista islannin kielisistä sanoituksista ei kyllä saa, mutta hemmetin kova bändi livenä on. Varsinkin laulaja otti yleisön kyllä hyvin haltuun ja kesken keikan kävi jopa suutelemassa jotain eturivin naista. Hienointa keikassa vanhan heppatytön mielestä oli silti huomata laulajan maailman siistein kitarahihna joka oli jatkettu bändin tyylille mielettömän upeasti sopivasti kolmipalakuolaimilla!

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafir

Sólstafirin jälkeen Verassa oli alkamassa vielä sveitsiläisen rockyhtyeen Puts Marien keikka. Ihan jo sen takia, että jalat oli jo aivan tukossa parin päivän kävelystä, ei ollut mitään syytä vaihtaa keikkapaikkaa enää sillä Sólstafir lopetteli keikkansa vähän ennen yhtä.

Puts Marie oli ennakkoon täysin tuntematon kokoonpano, mutta nyt kyllä keikalle kannatti jäädä. Laulajan ulkoinen habitus oli jotain Serj Tankianin ja Freddie Mercuryn väliltä ja biisien tunnelma vahvasti David Lynchmäinen. Jälkeenpäin spotifystä kuunneltuna totesin levytettyjen versioiden olevan yllättävän paljon rauhallisempia kuin keikalla livenä, mutta molemmat toimii! Laulajalla on ihan käsittämättömän persoonallinen soundi joka tuntui muuttuvan biisistä toiseen. Välillä keikalla piti ihan tosissaan yrittää kurkkia pitkien hollantilaismiesten välistä vaihtuiko siellä laulaja, kun niin eri soundilla tultiin uuteen biisiin. (Hollantilaiset on muuten ihan tajuttoman pitkiä, enkä enää ikinä Suomessa valita jos joku pitkä sattuu keikalle eteen)

Tälle bändille toivon kyllä breikkausta, vaikkakin vahvan undergroundrock-leiman vielä omaakin. Ottakaa kuunteluun!

Puts Marie

Puts Marie

Puts Marie

-Tiina