maanantai 1. joulukuuta 2014

Apulanta 29.11.2014 @ Nightclub Tähti, Oulu

Oon syntynyt vuonna -86 joten JVG:n sanoja lainaten oon "Kasarin lapsi, mut ysärin tatsi". Lapsuus 90-luvulla ois voinut vaikuttaa musiikkimakuun monella tapaa, sillä ala-asteen aikoihin isoimmat jutut oli Backstreet Boys ja Spice Girls. (Bäkkärit oon tosin nostalgian vuoksi käynyt katsoon kahdesti livenä 2008 ja 2014)

Syy miksi itse en pahimpaan poika- ja tyttöbändi hypeen lähtenyt on varmasti siinä, että kaveripiiristäni olin ainoita joilla oli vanhempia sisaruksia.

Miten tää kaikki liittyy Apulantaan? Siten, että mun ensimmäinen kosketus bändiin oli isoveljellä kaveriltaan lainassa ollut Singlet 1993-1997. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun mun huoneen seinäpinta-alasta suuremman osan peitti julisteet Apulannasta kuin tapetti. Ensimmäistä kertaa näin Apulannan livenä vuonna 2000 Plastik-levyn julkaisun jälkeen Oulun Urheilutalolla. Toisen kerran 2003 Haukiputaan Jatulissa. Sen jälkeen erinäinen määrä klubi ja festarikeikkoja.

2005 ilmestynyt Kiila-albumi oli itselle pettymys ja sen jälkeen fanitus hiipui. Keikoilla tuli käytyä, mutta usein tuli petyttyä bändin soittaessa  "liikaa uutta". Siihen ysäri-Apulantaan ihastuneelle se jotenkin ei vaan kolahtanut. Vasta Kaikki kolmesta pahasta-albumi alkoi kuulostaa taas jotenkin siltä bändiltä jota oli teininä fanittanut.

Suunnittelin pitkään tälle keikalle lähtöä, mutta en oikein saanut yhtään kaveria mukaan. Kaikilla tuntui olevan jotain muuta menoa. Ajatus yksin lähtemisestä pikkujoulukauden Nightclub Tähteen ei taas kiinnostanut yhtään. Jäin siis löhöämään sohvalle Uutisvuotoa katsellen, kunnes klo 21.49 tulee viesti: "Mekko päälle ja kaupunkia kohti". Viiden minuutin empiminen, jonka jälkeen historian nopein iltameikki ja vaatekriiseily. Tähden jonossa klo 23.16 vaikka kulkuneuvona Oulun joukkoliikenne!

Jonossa alkoi jo huolestuttaa jäänkö ilman lippua kunnes kaveri meni ennakkolipulla edeltä ja sai portsarilta vahvistuksen: jäljellä vielä 100 lippua.

Täyteen liian humalaista ja huonosti käyttäytyvää pikkujoulukansaa ammuttu Tähti ei ikinä voi antaa hyvää keikkakokemusta. Myöhäisen paikalle saapumisen takia keikkaa jäätiin katseleen salin sivuosista ja aika takaa. Etualalle ei siinä ryysiksessä ollut mitään asiaa. Katsomon takaosissa pitkin keikkaa jalkojen juureen putoili useita tuoppeja ja lasinsirujen määrä oli jo häiritsevää. Keikan loppuvaiheessa meinas joutua todistaan jopa nyrkkitappelua.

Tämä kaikki ja just sillon Apulanta veti mielestäni yhden parhaista keikoista mitä oon nähnyt. Siis ainakin settilistaltaan. Mukana oli paljon ysärin tuotoksia ja varmaankin kiitos Revenge of the A.L. people julkaisun mun all time biisisuosikit Päivästä toiseen ja Ilona?. Kun settilistasta löytyi vielä yks maailman historian kovimmista biiseistä; Odotus, ois keikka voinut olla paremmissa olosuhteissa paras näkemäni Apulannan keikka.

Kuten Elastisen keikalla, yks yleisöön parhaiten toimivimmista hiteistä oli Vain Elämää tuotantoa kun Paula Koivuniemen Sata Kesää, Tuhat Yötä oli lisätty settiin. Ja kyllähän se yllättävän hyvin livenä toimikin. Siihen en tosin usko, että Vain elämää olisi Apulannan keikkasuosioon vaikuttanut niin suuresti kuin vaikkapa Elastisen.

Yhteenvetona siis: Bändi hyvä. Paikka huono. Yleisö huonompi. Toivottavasti Apulannan seuraava keikka ois bändin tyyliin paremmin sopivassa rokkiklubi 45specialissa tai toivottavasti pian pystytettävällä Club Teatrialla.

Bändinä Apulanta alkaa olla siinä vaiheessa, et se vois toteuttaa saman kun -yhtye vuoden 2006 Rauman Meren Juhannuksessa. Triplakeikka! Yö soitti ensimmäisenä päivänä 80-luvun, toisena päivänä 90-luvun ja kolmantena päivänä 2000-luvun hitit. Ois mun mielestä jopa kiinnostavampi kuin loppuunmyyty areenakeikka! Muutenkin ihme, ettei tuota ole toteuttanut tietääkseni muut kuin Yö.

Ja loppuun historian huonoimmat keikkakuvat ja pari videoklippiä olkaa hyvä!

Apulanta @ Nightclub Tähti






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti