Bastille oli alunperin laulaja Dan Smithin sooloprojekti, mutta kasvoi nopeasti neljän hengen yhtyeeksi. Yhtye on perustettu vuonna 2010 ja julkaisi debyyttialbuminsa Bad Blood vuonna 2013.
En itse ihastunut ensimmäiseen kuulemaani Bastillen biisiin Flaws, mutta seuraavasta sinkusta lähtien Bastille on kuulunut omiin suosikkeihini. Näin bändin ensimmäisen kerran livenä Ruisrockissa 2014 ja rakastuin bändiin lopullisesti. Solistin Dan Smithin persoonallinen soundi toimii livenä ja yhtyeen hyväntuulinen meininki sopi Ruissin rantalavalle täydellisesti.
Kun Helsingin keikka julkaistiin, olisin halunnut ostaa liput välittömästi. Onneksi lippuja kuitenkin riitti siihen asti, että sain varmistettua pääsyni keikalle. Koska Bastille kuuluu bändeihin jotka ei omassa ystäväpiirissäni ole tunnettuja/suosittuja, päädyin ostamaan lipun keikalle vain itselleni ja lähdin yksin.
Bastillen mukana Wild World-kiertueella lämppärinä toimi nuori brittiläinen singer-songwriter Matt Wills, joka oli itsellenikin entuudestaan täysin tuntematon, enkä edes ehtinyt tutustua miehen tuotantoon ennen keikkaa. Kun miehen etsii Spotifystä, ei tuotantoa paljoa kyllä olekaan. Keikalla miehen omasta tuotannosta mieleen jäi parhaiten biisi Ellie Grab Your Gun, joka tuntui olevan edessäni seisoneille teineille jo entuudestaan tuttu. Muuten mieleen jäi miehen coverit tai omiin biiseihin taitavasti yhdistetyt versiot mm. Silenton Watch Me (Whip/ Nae Nae), Craig Davidin 7 Days, TLCn No Scrubs biiseistä sekä just_another_Hotline_Bling-cover. (Just_another siks, että oon kahden vuoden sisään kuullut varmaan noin 20 eri artistin Hotline Bling coverin)
Mies ja kitara-yhdistelmät on usein nähty, mut tää mies ja sähkökitara oli soundina vähän freshimpi. Varsinkin kun miehen smashupit omien biisien ja coverien välillä toimivat smoothisti ja mies räppäili väliin yleisön huudatukset Bastillelle.
 | |
| Matt Wills |
Multa usein kysytään, miksi käyn mieluummin katsomassa tuoreiden, muutaman levyn tehneiden artistien/bändien keikkoja kuin pitkän uran tehneiden legendaaristen bändien keikkoja. Bastille osoitti sen syyn mulle jälleen kristallin kirkkaasti. Tuoreet bändit ovat valmiita näkemään enemmän vaivaa livekeikkojensa eteen. Yleisö otetaan näiden bändien toimesta yleensä paremmin huomioon, yleisön kanssa kommunikoidaan ja vuorovaikutetaan huomattavasti enemmän kun pidemmän uran tehneet artistit. Toki poikkeuksiakin on, mutta yleensä pitkän uran tehneistä bändeistä rutiini alkaa näkyä vähän välinpitämättömyytenä.
Jos vaelteli Dan Smith yleisön joukossa jo Ruississa 2014, oli mies tällä keikalla jopa useammin yleisön joukossa. Osittain myös siksi, että äänimiehen eteen oli kasattu pieni lava josta hän osan biiseistä lauloi. Totta kai itse onnistuin jälleen löytämään paikkani täysin päinvastaiselta reunalta yleisöä joten lähikuvaa ei miehestä saanut otettua.
Kokonaisuutena Bastillen keikka oli jälleen hyvänmielen keikka vailla vertaa ja biisit saivat tanssimaan mukana itselläni nousevasta kuumeesta huolimatta. Kipeä olo unohtui ja hyväntuulisuus kantoi vielä keikan jälkeenkin, kunnes bussipysäkillä flunssa iski kovempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti