Ruisrock 2016 @ Turku

Matka Provinssista jatkui siis sunnuntaina Ruisrockia kohti ilman stoppia kotiin. Provinssin leirinnästä, ihan telttanaapurista löytyi kimppakyyti Tamperetta kohti ja yhden yön huoltostoppi (pyykinpesua, ruokaa, oikea suihku ja oikea sänky!) tuli pidettyä sukulaisten luona Pirkkalassa. Maanantaina Onnibussilla Helsinkiin moikkaamaan kavereita ja torstaina heti aamusta Onnibussilla kohti Turkua. (Tässä vaiheessa Oulu-Seinäjoki-Tampere-Helsinki-Turku matkat kimppakyydillä ja Onnibussilla oli maksaneet yhteensä 21euroa. Ja väitetään että Suomessa matkustaminen on kallista?)

Allekirjoittaneelle tämä vuosi oli neljäs Ruisrockissa ja kolmas niistä kerroista kun vietin festareilla täydet kolme päivää. Ensimmäistä kertaa majoituin Ruississa muualle kuin Artukaisen tai Ruissalon leirintään ja rehellisesti sanottuna se oli kyllä virhe vaikka sängyssä nukkuminen aina teltan/asuntoauton voittaakin. Koska majoitus ei ollut ihan keskustassa, enkä Turkua kaupunkina tunne, tuli viikonlopun liikkumiset festareille ja sieltä pois ihan liian kalliiksi. Yritin kyllä käyttää jopa paikallista joukkoliikennettä, mutta törmäsin ehkä toistaikseksi huonoimpaan reittioppaaseen ikinä. Sori vaan Turku.

Day 1: Perjantai

Vaikka tavoitteena oli jälleen ehtiä festarialueelle ajoissa, Sanni oli jo ehtinyt aloittaa keikkansa kun päästiin porteista sisälle. Koska edellisen Lelu-albumin jälkeen olin nähnyt Sannin keikalla jo vähintään kolme kertaa, ei intoa lavan lähelle keikkaa katsomaan enää ollut. Kauempaa katsottuna Sannin keikka oli perusvahvaa suorittamista ja meininki olisi varmasti ollut kovempi läheltä katsottuna. Iso peukku silti Sannin suuntaan crowd surfingista, jota viime aikoina on suomimusiikissa harrastanut vain Olavi Uusivirta. Varsinkin kun hetken näytti että yleisö pudottaa niinkin pienen tytön pää edellä kenttään!

Sanni

Enemmän blogia lukeneet ovat jo varmaan huomanneet, että vaikka usein käyn myös samojen artistien keikoilla, haluan silti yhä uudestaan ja uudestaan löytää uusia artisteja ja nähdä livenä jotain, mitä en ole ennen nähnyt. Yksi kesän uutuuksia itselleni oli Sannin jälkeen Telttalavalla esiintynyt Lukas Graham. 7 Years hitistään tuttu tanskalainen laulajansa nimeä kantava yhtye on saanut radiosoittoa ympäri Eurooppaa ja bändin tuotannolta on ollut Suomessakin vaikea välttyä jos vaan avoimen radion lähettyvillä on vuoden sisään oleskellut.

Lukas Grahamin keikalla oli alusta asti hemmetin hyväntuulinen meno. Puolessa välissä keikkaa mietin, että oikea paikka bändin keikalle olisi ehkä ollut sittenkin Telttalavan sijaan Rantalava, sillä sen verran aurinkoinen ja kesäinen fiilis bändin keikasta kumpusi. Laulajan saundia vähän jännitin etukäteen, mutta se toimi livenä jopa paremmin kuin odotin. Lukas Grahamin keikan jälkeen tajusin myös sen, mitä Suomen festarit kaipaavat lisää: Saksofoneja! Niistä se kesäinen fiilis kumpusi!

Lukas Graham

Ruissin ensimmäinen aikataulupäällekkäisyys tuli Lukas Grahamin jälkeen kun piti miettiä katsoako Niittylavalla Apulantaa vai Rantalavalla Icona Pop:ia. Oma seurue jakautui kahtia ja osa jäi katsomaan Apulantaa. Omalla kohdalla valinta oli selvä, sillä kahden vuoden takainen Icona Pop:n keikka oli vahvasti mielessä yhtenä 2014 Ruissin parhaimmista keikoista.

Icona Pop ei pettänyt tälläkään kertaa ja jälkikäteen huomattuna bileet on olleet ilmeisen kovat, kun ainuttakaan kuvaa en keikalta ollut ottanut. Keikalle mukaan lähtenyt kaveri meinas Lukas Grahamin keikalla jo nuokkua, mutta Icona Pop herätti kyllä lähes sammuneen kaverinkin pomppimaan mukana.

Icona Popin jälkeen takaisin Telttalavalle jossa naisenergiat jatkuivat MØ:n keikalla. Persoonallisesta saundistaan tunnettu MØ nousi viimeistään Major Lazer featistaan suuren yleisön tietoisuuteen kun Lean On julkaistiin. Näin MØn ensimmäisen kerran livenä muutaman biisin verran 2015 Eurosonicin EBBA-gaalassa. Siitä juttua täällä.
Jäin kuuntelemaan Ruissin keikkaa teltan laitamille, joten kuvat tältäkin keikalta aika heikkoja olivat. Teltassa näytti olevan melkoiset bileet, sen verran tanssittavaa electropoppia MØn musiikki kyllä onkin. Ja kyllähän keikalla myös se Lean On kuultiin.

MØ. Siellä jossain.

Seuraava aikataulupäällekkäisyys sattui MØn jälkeen kun niittylavan valloitti koko kansan suosioon viime kesänä noussut iki-ihana Antti Tuisku. Vastassa Antilla oli Rantalavalla mielettömän saundin omavaa Seinabo Sey. Omalla kohdalla valinta oli kuitenkin selkeä, sillä edellisenä viikonloppuna Provinssissa ja talven aikana kahdesti Oulussa nähty Antti Tuisku sai väistyä upeaäänisen ruotsalaisnaisen tieltä. Aika yksin olin tämän ajatukseni kanssa, sillä koko muu seurue painui Antti Tuiskun keikalle.

Ikäväkseni sain huomata, että oman seurueeni lisäksi, monen muun ruissivieraan ohjelmaan kuului Antti Tuisku Seinabo Seyn sijaan ja keikan alkaessa yleisömäärä oli surullisen pieni. Loppua kohti kuitenkin enemmänkin yleisöä löysi paikalle.

Ihana Seinabo Sey on livenä vieläkin upeamman kuuloinen kuin levyltä kuunneltuna, mutta kärsii usein festareilla aikataulujen päällekkäisyyksistä. Itsekin olen missannut naisen keikan kahdesti Years&Yearsin takia. Nyt kuitenkin toista kertaa näin kokonaisen keikan ja oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Edellisestä näkemästäni keikasta Eurosonicissa täällä.

Seinabo Sey

Seuraavana tuli harhailtua minirantalavalle, sillä Kelisiä odotellessa oli turha lähteä rannasta pidemmälle. Alkuperäiseen omaan aikatauluun ei siis kuulunut Gasellit, mutta ei keikalle eksyminen huono juttukaan ollut. Hyvä meininki keikalla tuntui olevan vaikka jäinkin katselemaan vähän kauemmas. Yleisö oli kuitenkin hyvin messissä ja vähemmän väsyneenä olisin jopa saattanut mennä fiilistelemään lähemmäs.

Yhdestä 2000-luvun isoimmasta hitistä tuttu R'n'B artisti Kelis päätti Rantalavan ohjelman perjantain osalta. Vaikka pohjimmiltani olenkin rokkityttö ja grungen lapsi, on kunnon souldiivat silti lähellä sydäntä, sillä heitä nähdään Suomessa keikoilla aivan liian harvoin.

Erityismaininta täytyi antaa jo heti keikan alkuun upealle bändille ja tyylille soittaa keikalle täysin erillinen intro-biisi jo ennen kuin itse artisti saapui lavalle. Ei siis mikään pelkkä pidempi alkusoitto ja instumentaalisoolot ekaan biisiin, vain täysin oma intro kappale nostattamaan tunnelmaa ja lämppäämään yleisöä.

Visuaalisesti upeasti toteutettu keikka olisi toki kaivannut vielä Turunkin yötä pimeämmän taivaan jotta valoshow olisi tullut paremmin oikeuksiinsa, mutta silti lavashow näytti ison maailman meiningiltä.

Eniten Kelisin keikassa ilahdutti se, että nyt dj-tuottajien ja electromusiikin aikakautena ihan oikea bändi puhallinsoittimineen ja upeaääninen laulaja saa edelleen ihan mielettömät bileet pystyyn ja jengin joraamaan täysiä. Kelisillä ei näyttänyt olevan dj:tä lavalla ollenkaan vaan ihan oikea bändi. Ja toki se bändi ansaitsee vielä toisen erityismaininnan, sillä artistin poistuessa lavalta, bändi soitti keikalle vielä oman outro-biisin.

Kelis

Juuri kun pääsin kehumasta "oikeita laulajia" ja "oikeita bändejä", seuraavaksi vuorossa oli Major Lazerista tutun Diplon ja Skrillexin muodostama kokoonpano Jack Ü. Vahvaa dj-osaamista isoilla valoilla. Sai yleisön tanssimaan niin että Ruissalon mää järisi (Siihen ei toki ihan hirveesti Ruissalossa vaadita).

Niin paljon kuin electropopista pidänkin, täysin dj-vetoiset keikat ei omalla kohdallani toimi. Varsinkin kun dj-keikat usein tarkoittaa myös sitä, että samoilla festareilla kuulet saman biisin kenties useaan kertaan eri feattauksien vuoksi. Kyllähän se Lean On kuultiin jo MØn keikalla ja tiedossa oli, että se kuullaan myös lauantaina itse Major Lazerin keikalla.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Ruisrock kokeili aikataulun venyttämistä myöhälle yöhön ja telttalavan viimeinen esiintyjä aloittikin perjantaina vasta 01:30.  Itse olin jo ihan valmista kauraa lähtemään nukkumaan, mutta päätin jäädä odottamaan kavereita vielä Roope Salmisen ja Koirien keikan ajaksi. (Kaverit toki olivat poistuneet kesken keikan ja unohtivat mut alueelle :D)

Hirveen suuria odotuksia ei RS ja Koirien keikalle ollut, sillä jotenkin oon pitänyt bändiä lähinnä bilebändinä ja niitähän on nähty. Ja Roope Salmistahan on nähty ihan joka paikassa muutenkin. Ehkä liiankin kanssa.

Ensimmäinen positiivinen huomio keikalla oli kuitenkin soitinten määrä; jätkäthän oikeesti soittaa. Seuraavaksi ilahdutti Anna Abreun feattaaminen, sillä kyllähän Anna nosti keikan laulun tasoa heti.

Viimeistään siinä vaiheessa jouduin syömään sanojani ja nostamaan arvostusta myös itse Roope Salmista kohtaan, kun mies ilmoitti vetävänsä freestyleä yleisön antamista aiheista. Yleisöstä kerättiin aiheet: festariheila, välipäivä, kauniit naiset ja tottakai Sara Sieppi. Vähän miehen puolesta jännitti, mut pakko se on myöntää, että hyvin RS veti ja sai jopa useat välihurraukset todella osuviin riimeihin.

Roope Salminen ja Koirat

Jo ennen Kelisiä mietin, podenko pahimman luokan laskuhumalaa aikaisin kun niin kovasti paleli. Viimeisen keikan aikaan todellinen syy selvisi, sillä yöllä Ruissalon lämpötila laski noin +7 asteeseen!

Perjantai oli loppuunmyyty ja paikalla oli 35 tuhatta festarivierasta.

Day 2: Lauantai

Lauantaina oma festariseurue ei tuntunut selviävän mihinkään ja omakin lähtö siitä hieman kärsi. Tavoitteena oli ehtiä paikalle jo Maija Vilkkumaan aikaan, mutta tosiasiassa pääsin paikalle Anna Abreun aloittaessa. (Muu seurueesta tuli toki alueelle vasta neljä tuntia myöhemmin)

Anna Abreulle on selvästi tehnyt hyvää vaihtaa kieli suomeksi. Eihän sillä tietenkään maailman valloitusta tehdä, mutta tällä hetkellä Suomessa menestyäkseen isosti kielen on valitettavasti oltava suomi.

Todella pirteän keikan Anna veti Rantalavalla ja Annan musa sopi lämpimälle ja aurinkoiselle hiekkarannalle aika täydellisesti. 

Jos kritisoin aiemmin electromusan ja dj-tuottajien soittavan samoja biisejä pitkin festareita, myös suomiartistit toisiaan feattaillessan ja Vain Elämää-kausien jälkeen ovat tuoneet tämän saman ongelman festareille. Kyllähän se perjantai-illan viimeisellä keikalla kuultu Voodoo kuultiin myös Annan keikalla.

Annan jälkeen piti hakeutua hetkeksi varjoon rannalta, joten Merilavan teltassa aloittanut Mira Luoti oli seuraavana ohjelmassa. Kun PMMP:n Paula ja Mira lähtivät erilleen ja soolourilleen, ensimmäisten sinkkujen (Tequila vs. Pinnan alla) perusteella olin jo valmis kääntymään Miran kelkkaan. Arto Tuunelan kanssa musiikkia tekevän Miran soolotuotannossa on vahvoja Pariisin Kevät fiiliksiä ja ensimmäisessä sinkussa se toimi Vesalan iskelmä-vibaista Tequilaa vastaan. 

Kun naisilta on nyt tullut lisääkin soolotuotantoa, on Vesala kuitenkin ajanut Mira Luodin ohi ainakin mun mielessä. Jotenkin vaisusta Ruissikeikasta tulikin lähinnä PMMP-ikävä kun keikka ei oikein tuntunut lähtevän lentoon.

Mira Luoti

Kesken Miran keikan lähdinkin katsastaan loppua jo edellisenä viikonloppuna Provinssissa nähdystä Ismo Alangosta. Ja kannatti lähteäkin, sillä tällä keikalla kuultiin myös Peltirumpu!

Ismon jälkeen Niittylavalla esiintyi aikataulun mukaan Lihamyrsky. Ensimmäinen ajatus oli itsellä lähinnä, et mikä ****n lihamyrsky?! Jälkikäteen ajateltuna, oishan tämä pitänyt arvata: Musta Barbaari, Särre, Seksikäs-Suklaa, Ruudolf, Hanad, Prinssi Jusuf ja tais siellä Karri Koirakin vilahtaa. Eihän näistä jätkistä suurimmalla osalla vielä biisejä riittäis tunniksi päälavalle, mutta yhdistettynä aika kovan hittikimaran saivat aikaan.

Yks festarikesän odotetuin keikka omalla kohdalla oli Telttalavalla esiintynyt jenkkiläinen Blood Orange. Smoothia R'n'B soundia ja ihanan pehmeää laulua. Jo kolmantena settilistassa tuli oma suosikkini Chamakay ja nosti kyllä oman fiiliksen keikasta ihan ylimmilleen. 

Blood Orangen keikka nimittäin muistutti mua siitä, miks juuri mä käyn festareilla. Just nää fiilikset jotka nousee kun kuulet ihan ensimmäistä kertaa livenä sen biisin jota oot fanittanut jo pitkään vaikket tiedä artistista juuri mitään.

Blood Orange

 Niittylavalla peräkkäin esiintyneet JVG sekä Cheek tuli nähtyä myös Provinssissa, joten jättäydyin suosiolla taaemmas väljempää yleisöön katsomaan. Silti oma fiilis molemmista keikoista oli se, että Ruissin keikat oli selkeästi vaisumpia kuin Provinssin.

Cheekin keikalta poistuimmekin kesken sillä Rantalavalla aloitti The Chainsmokers. Parhaiten #SELFIE-hitistään tunnettu dj-kaksikko pääs jopa yllättämään allekirjoittaneen, sillä sen verran kovat bileet duo pisti Rantalavalle pystyyn. Ruissin dj-keikoista mun mielestä jopa paras keikka!
Itse #SELFIE-biisiä ei keikalla kuitenkaan kuultu, vaikka sitä varmasti moni odotti.

 Illan päätti omalta osalta Niittylavan pääesiintyjä Major Lazer. Omalta kohdalta jäi fiilis, että viime kesän Flow Festivalin keikka olisi ollut parempi, mutta toki asiaan taas vaikutti kauempaa katsottu keikka, kun loppuunmyyty Ruissi Niittylavan lähettyvillä ei oo mikään helppo sukkuloida hyville paikoille.

Sen verran turnauskestävyys oli koetuksella, että lähdimme kävelemään Ruissin tunnettua Via Dolorosaa jo kesken Major Lazerin keikan. Ja kyllähän se Lean On kuului myös kauemmas lavaa. Vasta sosiaalisesta mediasta tuli todettua MØn featanneen biisiä ihan livenä.

Myös lauantai oli loppuunmyyty.

Day 3: Sunnuntai

Sunnuntaina tuli ensimmäistä kertaa festareilla skipattua Olavi Uusivirran keikka, sillä yhtä aikaa Rantalavalla soitti Robin, jota en ollut nähnyt ennen livenä. Ei Robin edelleenkään kuulu omiin ykkössuosikkeihin, mutta kyllähän poika saa yleisön ainakin messiin. 

Robinin jälkeen oli pakko suunnata Minirantalavalle. Oon ollut parin vuoden Eurosonic-reissujen takia niin electro- ja dream pop- päissäni, että tajusin vasta olevani ihan pihalla suomiräp-skenestä. Tänä kesänä mut on kuitenkin herättänyt täysin freshiltä kuulostava Töölön Ketterä.  Lyhyestä keikasta ja vähistä biiseistä huolimatta Töölön Ketterä oli kerännyt hyvin jengiä paikalle ja hyvän meiningin keikka olikin kyseessä. Odotan innolla lisää tätä!

Omassa seurueessa oli sen verran itseäni nuorempaa väkeä, että hieman sai selitellä miksi seuraavaksi mentiin Niittylavalle eikä vaikka Rantalavalle Anna Puuta kuuntelemaan.

Patti Smith. Pakkohan se on myöntää, että olen minäkin Patti Smithin musiikille ihan juniori vielä, mut olihan tää pakko nähdä livenä, jotta voi vuosien päästä leijua sillä tiedolla, että kyllä minäkin sillon 2016 näin Patti Smithin Ruisrockissa. 

Tulevaisuuden leijumisesta huolimatta, olihan tää keikka hyvä! Just oikeanlaista musaa omaan sunnuntain, kolmannen festaripäivän fiilikseen ja aurinkoiseen päivään. Oispa maailmassa enemmän vähän vihaisia rokkarinaisia!

Patti Smithin jälkeen erkanin taas muusta seurueesta kun Nothing But Thieves ei ollut muille tuttu. Brittiläinen Nothing But Thieves oli ehdottomasti viikonlopun parasta rockia! Laulajan ääni kantoi paremmin kuin odotin ja säröllä ja kaiulla leikkimisestä aina peukkua! 

Nothing but Thieves

Rudimentalin keikka-aika harmitti, sillä keikalta oli pakko lähteä kesken päästäkseen Years&Yearsin keikalle kunnon paikoille. Jäi fiilis ettei keikka ollut yhtä kova kuin 2 vuotta sitten Provinssissa, sillä sielläkin katsoin keikan pääosin anniskelualueen puolelta ja silti jäi parempi fiilis.
Mitä Rudimentalin yleisöön tulee; Nakkivene läppä elää ja voi hyvin sillä nakit lenteli jälleen Not Giving In -biisin aikana.

Rudimental

Oma viikonlopun kohokohta oli ihana, ihana, IHANA Years&Years. Yksi niistä bändeistä jota olen oikeasti fanittanut viime vuosina ja tämä olikin kolmas kerta kun näin bändin livenä.

Voisin hehkuttaa kyseistä keikkaa paljonkin, mutta se kuulostais lähinnä fanitytön lässytykseltä joten jätetään isommat "arvostelut" tekemättä.

 Bändin oman tuotannon lisäksi keikalla kuultiin mash up Katy Perryn Black Horsesta sekä Draken Hotline Blingistä. Kyseisen coverin voit kuulla myös täällä.

Years & Years

Artistipuolella Ruissi voitti tänä vuonna Provinssin omassa arvostelussa, mutta fiilispuoli ei noussut samalle tasolle oman majoituspuolen vuoksi. Kyllä ne festarit vaan vaatii että yövytään porukalla samassa paikassa fiiliksen saavuttamiseksi.

Muistiin jäivät Ruisrockista 2016:
-Will Grigg's on fire oli vaihtunut Islannin HU-huutoon
-Seven Nation Army elää ja voin hyvin.